Huumeita käyttävien rankaisu lisää huumeiden haittoja

Julkaistu 10.2.2019

Kaikilla päihteillä on riskinsä. Huumeiden käytöstä rankaisemista perustellaankin usein keinona vähentää niihin liittyviä haittoja: huumeita uskotaan käytettävän tuolloin vähemmän, jolloin haitatkin vähenisivät. Tosiasiassa käytöstä rankaisu ei näytä vähentävän huumeiden käyttöä, mutta se luo kyllä moninaisia uusia haittoja, ja lisää siten huumeisiin liittyviä ongelmia niin niitä käyttäville kuin sivullisillekin.

Vastoin huumausainepolitiikkamme tavoitteita, huumeiden käytön rangaistavuudella ei ole onnistuttu vähentämään huumeiden käyttöä. Käyttö on kasvanut Suomessa 90-luvulta asti, vaikka käyttö on koko tämän ajan ollut rangaistava, rikollinen teko.

Huumeiden käytön rangaistavuuden ja käyttömäärien välillä ei tutkimusnäytön perusteella näytä olevan merkittävää yhteyttä. Tämän vahvistavat niin Euroopan huumevirasto EMCDDA:n asiantuntijat [2] kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat [3]. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että huumeiden käyttö lisääntyisi käytön rangaistavuudesta luopumisen seurauksena.

Rankaiseminen pahentaa terveysongelmia

Huumeiden käyttömäärien vähentämisen lisäksi myös käytöstä seuraavien haittojen vähentäminen on tärkeä tavoite. Käytön yleistyessä käyttörangaistukset ovat kuitenkin luoneet monia haittoja, joita ei osattu aikanaan lakeja kirjoittaessa ennakoida.

Käytön laittomuuteen liittyvä stigma nostaa kynnystä hakea varhaisessa vaiheessa tukea, kun käyttö ei ole vielä ehtinyt muodostua isoksi ongelmaksi. Huumetyötä on haasteellista saada ulottumaan siihen hyväosaiseen käyttäjäryhmään, joka kiinnijäämistä välttääkseen onnistuu pitämään tiedon käytöstään pienen piirin sisällä. Käyttöä ei välttämättä uskalleta ottaa puheeksi terveydenhoidon tai sosiaalitoimen piirissä sillonkaan kun huumeita käyttävä itsekin kokisi siihen tarvetta. Näistä syistä huumeita käyttävät ovat sosiaali- ja terveyspalveluille erittäin vaikeasti tavoitettava ryhmä. Vastaavasti on saatu tutkimusnäyttöä siitä, että huumeita käyttäviin humaanimmin suhtautuvissa maissa hoitoonhakeutumisen halukkuus on korkeampi kuin kovaa rangaistuspolitiikkaa toteuttavissa maissa. [6]

Käytön rangaistavuus korottaa myös kynnystä hakea apua itseen tai muihin kohdistuvassa hätätilanteissa. Rangaistuksen pelon vuoksi voidaan olla valmiita katsomaan, josko esimerkiksi yliannostuksen kaltainen vaarallinen tilanne voitaisiin ratkaista ilman hoitohenkilökuntaa. [7] Sama viranomaispelko nostaa kynnystä hakea apua myös rikoksen uhrina, esimerkiksi laittomien huumemarkkinoiden väkivaltaiseen perintään tai seksuaaliseen väkivaltaan liittyvissä rikostilanteissa.

Rangaistus työntää ulos yhteiskunnasta

Käytöstä rankaiseminen ja sen uhka ovat omiaan leimaamaan huumeita käyttäviä. Epäoikeudenmukaisiksi koetut rangaistukset myös rikkovat sosiaalista ja yhteiskunnallista yhtenäisyyden tunnetta – kokemusta siitä, että olemme kaikki samalla puolella, samassa veneessä. Tämä voi synnyttää viranomais- ja yhteiskuntavastaisuutta sekä työntää käyttäviä yhteiskunnan laidoille ja rikolliseen elämäntapaan. On mahdollista, että kun henkilö on päihdekäyttäytymisensä johdosta jo leimattu rikolliseksi, kynnys epäsosiaaliseen käytökseen laskee ja epäluottamus viranomaisia kohtaan vastaavasti kasvaa. Näin käytöstä rankaiseminen heijastuu koko muuhun yhteiskuntaan.

Samalla huumeita käyttävien pitäminen rikollisina vaikeuttaa avointa keskustelua huumeista esimerkiksi valistustyötä tehtäessä. Kun käytön ilmituomisesta voi seurata rangaistus tai leimaantuminen, huumeita käyttävän tila tuoda omaa ääntään kuuluviin laskee.

Mitä vähemmän tarpeetonta vastakkainasettelua huumeita käyttävien ja muun yhteiskunnan välillä vallitsee, sitä paremmin asiallinen päihdetyö saavuttaa käyttäjät.

Kääntyykö signaalivaikutus itseään vastaan?

Merkittäviä haittoja voi seurata myös kiinnijäämisestä, joka voi johtaa esimerkiksi työpaikan, opiskelupaikan tai huoltajuudenkin menettämiseen. Jo pelkästään kiinnijäämisen pelko voi aiheuttaa monia ongelmia – esimerkiksi syrjäytymistä niistä, jotka eivät käytä tai hyväksy käyttöä, ja yhteiskunnasta laajemminkin.

Yksi argumentti käytön rangaistavuuden puolesta on ollut se, että lainsäädännöllä halutaan lähettää signaali käytön tuomittavuudesta. Tällöin halutaan kertoa, ettei hyvä elämä edellytä päihteitä. On kuitenkin riski, että tämä signaali kääntyy itseään vastaan. Kun huumeita käyttävä painetaan yhteiskunnan marginaaliin, voi koko elämä ja identiteetti alkaa keskittyä päihteiden ympärille. Toisaalta kiellon rikkominen voi myös tehdä käyttämisestä jännittävää.

On syytä pohtia, olisiko viestin lähettämiseen tarkoituksenmukaisempia, toimivampia välineitä. Esimerkiksi tupakointia on onnistuttu vähentämään toimivan sääntelyn lisäksi myös asennemuutosta tukemalla.

Huumeiden käytön vähentämiseksi on etsittävä käytöstä rankaisemiselle toimivampia vaihtoehtoja. Voimme esimerkiksi selvittää syitä, joiden vuoksi huumeita halutaan käyttää, ja tarjota vaihtoehtoisia tapoja noiden tarpeiden täyttämiseksi. Myös huumeiden käyttöön liitettyihin mielikuviin on mahdollista vaikuttaa muuten kuin lainsäädännön keinoin.

Dekriminalisaatio ei ratkaise kaikkia ongelmia

Huumeiden käytöstä rankaisemisen aiheuttamiin ongelmiin voisi auttaa pääsääntöinen toimenpiteistä luopuminen eli depenalisaatio tai käytön rangaistavuudesta kokonaan luopuminen eli dekriminalisointi.

Huumeiden käytön rangaistavuudesta luopuminen ei luonnollisesti poistaisi kuitenkaan kaikkia huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia.

Kuten tapahtuu alkoholinkin kanssa, osalle muitakin päihteitä käyttävistä muodostuu lainsäädännöstä riippumatta päihdeongelmia, ja erilaisia haittoja voi ilmetä muillakin kuin kroonisesti käyttävillä. Vaikka avun hakeminen käytön rangaistavuudesta luopumisen jälkeen helpottuisi, pitää hoitojen saatavuutta myös parantaa, jotta ihmisillä olisi paikkoja joista saada apua. Käyttöön liittyvät stigmatkaan eivät kokonaan katoaisi rangaistavuuden poistumisen myötä – ongelmallisesti juoviakin stigmatisoidaan ja kohdellaan epätasa-arvoisesti alkoholin käytön laillisuudesta huolimatta. Niinikään huumemarkkinat olisivat käyttörangaistuksista luopumisen jälkeenkin edelleen rikollistoimijoiden käsissä, mikä sekin aiheuttaa niin yksilöille kuin yhteiskunnallekin lukuisia erilaisia haittoja.

Näistä huomioista huolimatta viisaasti toteutetulla käytön rangaistavuudesta luopumisella olisi todennäköisesti monia huumepolitiikkamme pyrkimysten kanssa yhdenmukaisia, myönteisiä vaikutuksia. Esimerkiksi käytön rangaistavuudesta vuonna 2001 luopuneessa Portugalissa siirrettiin lakimuutosten yhteydessä merkittävä määrä resursseja kontrollitoimista sosiaali- ja terveysalalle: ennaltaehkäisevään työhön, haittojen vähentämiseen ja hoitoon. Kunnioittavampi, humaanimpi suhtautuminen käyttäviin antaa heille signaalin siitä, että heidän halutaan olevan osa yhteiskuntaa. Tällainen lähestymistapa vapauttaa myös poliisien resursseja sinne, missä niistä on suurempaa yhteiskunnallista hyötyä. Portugalissa paikalliset poliisivoimatkin ovat olleet tyytyväisiä uudistukseen, jonka myötä huumeita käyttävät eivät enää pidä poliisia vihollisenaan.

Kun hyvin valmistellulle dekriminalisaatiolle löytyy perusteluita ja puoltoa niin tutkijoiden, poliitikkojen, päihde- ja mielenterveystyöntekijöiden, tavallisten kansalaisten kuin viranomaistenkin näkökulmista, ei ole vaikea ymmärtää, miksi sitä koskeva keskustelu on Suomessakin noussut merkittäväksi puheenaiheeksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen neljän vuoden välein tehtävän päihdekyselyn mukaan suomalaisista yhä pienempi osa kannattaa kannabiksen käytöstä rankaisemista. Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, vuonna 2018 tehdyssä ja tänä vuonna julkaistavassa väestökyselyssä käytöstä rankaisi enää korkeintaan puolet vastaajista. Tämä osaltaan kertoo suomalaisten halusta päivittää huumausainelait vastaamaan nykytilannetta.

Humaania päihdepolitiikkaa ry:n Henry Vistbackan puheenvuoro otsikolla "Miksi rankaisemme huumeita käyttävää?" Päihdepäivillä vuonna 2017.

Lähteet

1. Valtioneuvoston periaatepäätös huumausainepolitiikasta 2016–2019. Liite 2 Ehdotus valtioneuvoston periaatepäätökseksi. https://valtioneuvosto.fi/paatokset/paatos?decisionId=0900908f804fcd5a
2. Obs, Yle Fem 29.3.2012 https://youtu.be/tGgrl9HaG5g?t=4m36s
3. Huumeiden käytön rangaistavuudesta tulisi luopua. Pekka Hakkarainen & Tuukka Tammi, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 13.2.2018. https://blogi.thl.fi/huumeiden-kayton-rangaistavuudesta-tulisi-luopua/
4. Cannabis legislation in Europe - An overview. Figure 4, sivu 22, EMCDDA 2017. http://www.emcdda.europa.eu/publications/adhoc/cannabis-legislation-europe_en
5. Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet - Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992-2014. Karjalainen et al. Taulukko 6, sivu 54, THL 2016. http://www.julkari.fi/handle/10024/130530
6. The impact of drug policy liberalisation on willingness to seek help for problem drug use: A comparison of 20 countries. Benfer et al. International Journal of Drug Policy Volume 56, June 2018, Pages 162-175. https://www.ijdp.org/article/S0955-3959(18)30108-7/fulltext
7. Päihteidenkäyttäjien  ensiaputaitojen kehittäminen yliannostustilanteessa. Heikkinen ja Parkman, sivu 11, Metropolia Ammattikorkeakoulu 10.11.2017. www.theseus.fi/handle/10024/135670
8. Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet - Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992-2014. Karjalainen et al. Taulukko 36, sivu 100, THL 2016. http://www.julkari.fi/handle/10024/130530

Kuvat: Pixabay.