Huumepolitiikan uudet tuulet

Julkaistu 8.4.2019

Humaania päihdepolitiikkaa ry:n jäsen, filosofian tohtori ja kirjailija Mika Pekkola kirjoitti Voima-lehden numeroon 12/2018 ajankohtaisen artikkelin huumepolitiikan uusista tuulista. Julkaisemme Mikan kirjoituksen tässä lyhentämättömänä versiona.

Päihdepoliittisen keskustelun huomio on siirtynyt viime vuosikymmeninä sekä Suomessa että maailmalla. Päihteiden käyttö ei ole vähentynyt, ja rangaistuspolitiikan taloudelliset ja inhimilliset kustannukset ovat kasvaneet. Haittojen vähentämisen politiikka sekä erilaiset dekriminalisaatio- ja lailllistamiskampanjat ovat kyseenalaistaneet rangaistuspolitiikan toimivuuden.

Laajan sosiaalipoliittisen tutkimusnäytön mukaan rangaistuspolitiikalla ei ole juurikaan vaikutuksia huumeiden käyttömääriin, mutta se syrjäyttää tehokkaasti käyttäjiä. Ihmisoikeuksien kannalta seuraukset ovat olleet katastrofaalisia esimerkiksi Filippiinien, Thaimaan ja Meksikon kaltaisissa maissa. Yhdysvaltain johtama huumepolitiikan militarisointi on lisännyt epävakautta etenkin Etelä- ja Keski-Amerikassa. Tilanne on ironinen, sillä tiukkaa huumepolitiikkaa vuosikymmeniä vaatineissa Yhdysvalloissa on ryhdytty toteuttamaan laillistamishankkeita, jotka ovat ristiriidassa Yhdistyneiden kansakuntien huumausaineyleissopimuksen kanssa.

Portugalin kokemukset huumeiden hallussapidon ja käytön dekriminalisoinnista sekä Hollannissa pitkään toteutettu käytännöllinen politiikka ovat sen sijaan vähentäneet haittoja. Päihdepoliittiset uudistukset etenevät Uruguayssa, Kanadassa sekä useissa USA:n osavaltioissa. Euroopassa huumestrategioita on muutettu tai suunnitellaan muutettavaksi ainakin Irlannissa, Iso-Britanniassa ja Norjassa. Jopa tiukasta huumausainepolitiikastaan tunnetussa Ruotsissa keskustellaan linjanmuutoksista.

Rangaistuspolitiikka on tullut tiensä päähän. Keskustelua huumepolitiikasta ja toimintaa sen pohjalta kaivataan enemmän kuin koskaan.

Pieniä askelia Suomessa

Uudelleenarviointi on päässyt vauhtiin myös Suomessa. Helsingissä järjestettiin viime vuonna useita tapahtumia, joissa etsittiin vaihtoehtoja epäonnistuneelle rangaistuspolitiikalle.

Amnesty Internationalin Daniel Joloy puhui Humaania päihdepolitiikkaa ry:n kutsumana Maailma kylässä -festivaaleilla nykyisen huumausainepolitiikan kytköksistä ihmisoikeusrikkomuksiin.

Oikeus- ja yhteiskuntatieteellinen yhdistyksen Tieteiden talolla järjestämässä seminaarissa käsiteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen professori Pekka Hakkaraisen ja kehittämispäällikkö Tuukka Tammen THL:n blogissa julkaisemaa kannanottoa, jossa kirjoittajat ehdottivat luopumista huumeiden käytön rangaistavuudesta. Blogitekstiä käsiteltiin lehtien pääkirjoituksissa ja television keskusteluohjelmissa. Laitoksen pääjohtaja Juhani Eskola on sittemmin yhtynyt Hakkaraisen ja Tammen kannanottoon. THL:n taholta onkin toivottu, että huumausainepolitiikan uudistamisesta tehdään kirjaus seuraavaan hallitusohjelmaan. Myös Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto, joka kattaa noin viitisenkymmentä alan järjestöä, on asettunut kannattamaan uudistuksia.

Yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut. Huumepolitiikkaa koskevat tabut ovat murtumassa, ja rationaalinen debatti päihteiden haittojen vähentämisestä on alkanut. Tästä on osoituksena esimerkiksi Helsingissä hiljattain tehdyt valtuustoaloitteet huumausaineiden tunnistuspalvelun toteuttamiseksi sekä valvottujen pistotilojen perustamiseksi suonensisäisiä huumeita käyttäville.

Huumepolitiikan uudelleenarviointi on noussut esille myös poliitikkojen parissa. Eduskunnan globaaliryhmä järjesti keväällä 2018 Pikkuparlamentin kansalaisinfossa seminaarin, jossa ruodittiin huumeiden vastaista sotaa.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Elina Kotovirta muistutti tapahtumassa, että huumepolitiikka on edennyt Suomessa perinteisesti ”kahdella raiteella”: yhtäältä on jatkettu rangaistuksiin perustuvaa linjaa, ja toisaalta on hyödynnetty hoitoonohjausta ja haittojen vähentämisen käytäntöjä. Rohkaisevia tuloksia on saatu erityisesti neulojenvaihto-ohjelmasta, joka on vähentänyt merkittävästi hiv-tartuntoja. Maailmalla Suomea on ohjelman ansiosta kehuttu haittojen vähentämisen politiikan esimerkillisestä toteuttamisesta. Seuraavan aallon menetelmien suhteen Suomi näyttäisi kuitenkin jääneen jälkijunaan. Kotovirran mukaan haittojen vähentäminen on yleistynyt Suomessa, mikä on linjassa tutkimusnäytön kanssa. Lisäksi huumepolitiikan suunnittelussa on alettu kuunnella kansalaisjärjestöjä ja huumeita käyttäviä ihmisiä.

Haittojen vähentämisen politiikka ei välttämättä edellytä huumeiden käytön lopettamista, kuten terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkija Sanna Kailanto totesi eduskunnan globaaliryhmän seminaarissa. Se on päinvastoin pragmaattista politiikkaa. Tiukkaa huumepolitiikkaa kannattavissa maissa, kuten Ruotsissa, Venäjällä ja Kiinassa, on Kailannon mukaan vastustettu jopa itse haittojen vähentämisen käsitettä, sillä sen katsotaan hyväksyvän huumeiden käytön. Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Tosiasia on se, että huumeita käytetään. Haittojen vähentämisessä on kyse vallitsevan tilanteen hyväksymisestä ja rationaalisesta toiminnasta asiantilan pohjalta.

Huumesota vai huumereformi?

Huumausainereformia ajavan brittiläisen Transform Drug Policy Foundation -järjestön mukaan huumeiden vastaiseen sotaan on viimeisten viiden vuosikymmenen aikana käytetty biljoona dollaria. Silti 240 miljoona ihmistä käyttää huumeita vuosittain. Järjestö arvioi huumekaupan suuruudeksi 320 miljardia dollaria vuodessa. Rahat valuvat järjestäytyneelle rikollisuudelle.

Ei ihme, että huumausainepolitiikan uudelleenarviointi on päässyt maailmalla täyteen vauhtiin. Neulojenvaihto-ohjelmat ovat taittaneet hiv-tartuntojen nousun, huumeidenkäytön rankaisemisesta luopuminen on vähentänyt käyttöön liittyviä ongelmia ja alustavat kokemukset kannabiksen myynnin ja käytön laillistamisesta ovat olleet lupaavia. Uudistuksia vastustavien tahojen varoitukset eivät ole pääosin toteutuneet.

Katsaus Alankomaissa pitkään toteutetun liberaalin huumausainepolitiikan periaatteisiin valaisee laajemmin muutosvaatimuksia. Huumausaineiden käyttöä lähestytään Alankomaissa kansanterveyden eikä rikoslain näkökulmasta. Toiseksi tehdään tiukka ero mietojen ja kovien huumeiden välillä. Kannabiksen hallussapito, käyttö ja myynti ovat edelleen laittomia, mutta asiaan ei puututa. 1970-luvulta alkaen toteutettujen poliittisten valintojen seurauksena kannabista käytetään Hollannissa vähemmän kuin esimerkiksi Ranskassa ja Isossa-Britanniassa, vaikka sitä voi ostaa vapaasti coffeeshopeista. Ongelmia tuottaa lähinnä kannabiksen tuotannon laittomuus. Myös se, että naapurimaat toteuttavat tiukempaa politiikkaa, lisää huumeturismin ja -tuotannon lieveilmiöitä.

Portugalin kokemukset huumeiden hallussapidon dekriminalisoinnista ja hoidon painottamisesta ovat rohkaisseet muutosvaatimuksia maailmalla. Huumeisiin liittyvät ongelmat olivat riistäytyneet maassa käsistä. Maa seurasi vuonna 2001 Hollannin esimerkkiä ja alkoi suhtautua huumausaineongelmaan kansanterveyden näkökulmasta. Huumeiden käyttöön liittyvät ongelmat ovat vähentyneet Portugalissa uudistuksen jälkeen selvästi, ja maan huumekuolleisuus on tilastojen mukaan nykyään Euroopan alhaisimpia.

Huumausainepolitiikkaa arvioidaan uusiksi myös Etelä-Amerikassa. Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen totesi eduskunnan globaaliryhmän järjestämässä tapahtumassa, että kansainvälinen huumepolitiikka on koettu latinalaisessa Amerikassa Yhdysvaltain johtamaksi uuskolonialismiksi. Meksikossa huumesodan militarisointi on pahentanut ongelmia. Huumeiden valmistusta ja jalostusta ei ole onnistuttu lopettamaan, vaan se on siirtynyt paikasta toiseen. Huumesota on horjuttanut yhteiskunnallista vakautta.

Ei olekaan yllättävää, että päihdepoliittiset uudistukset ovat saaneet latinalaisessa Amerikassa kannatusta. Teivaisen mukaan Uruguayssa toteutettua kannabiksen myynnin ja käytön laillistamista on perusteltu ihmisoikeuksilla ja yksilönvapaudella. Olennaiseksi on koettu myös se, että uudistus vie tuloja järjestäytyneeltä rikollisuudelta. Uruguay on ensimmäinen valtio, joka on ottanut haltuunsa kannabiksen jakelun, myynnin ja osin myös tuotannon. Rekisteröidyt käyttäjät voivat ostaa apteekeista korkeintaan neljäkymmentä grammaa kannabista kuukaudessa. Uudistuksen seurauksia on vaikea vielä todentaa, sillä muutos on tuore, mutta muualta saatujen kokemusten valossa rangaistuspolitiikan höllentämisellä tuskin on suuria haittavaikutuksia.

Yhdysvalloissa kannabis on useissa osavaltioissa laillistettu joko kokonaan tai lääkinnällisesti. Kokemukset ovat olleet myönteisiä. Kanadan pääministeri Justin Trudeau ilmoitti kesällä 2018 kannabiksen laillistamisen aikataulusta. Trudeau nosti esiin kaksi seikkaa, jotka puoltavat lakien muuttamista: lailliset markkinat vievät tulot järjestäytyneeltä rikollisuudelta ja säännelty kannabiskauppa auttaa suojelemaan lapsia.

Reformien toteuttaminen vaatii tarkkaa suunnittelua ja valvontaa. Kailannon mukaan esimerkiksi alkuperäisväestöjen parissa on esitetty huolia muutosten vaikutuksista. Uudistukset olisi järkevintä toteuttaa siten, että kannabismarkkinoilta saadut verotulot ohjattaisiin hauraimmassa asemassa olevien tukemiseen. Pohjois-Amerikassa toteutettuja laillistamishankkeita voi kritisoida myös markkinavetoisuudesta. Kun myynti ja jakelu ovat yksityisten toimijoiden varassa ja markkinat kasvavat ripeästi, kansanterveydelliset näkökulmat saattavat joutua sivuun taloudellisen hyödyn tieltä. Voi olla, että Uruguayn malli, jossa uudistus toteutetaan valtiojohtoisesti, on haittojen vähentämisen kannalta parempi ratkaisu.

Huumepolitiikan tulevia näkymiä

Tutkimustieto puoltaa lähes yksimielisesti kriminalisaatiopolitiikan lopettamista. Jos haluamme, että huumeisiin liittyvät sosiaaliset ongelmat vähenevät, meidän tulee luopua huumeiden käytön rangaistavuudesta ja keskittyä hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Uudistuksia on hankala vastustaa rationaaliselta pohjalta. Tarvittavia huumepoliittisia reformeja jarruttavien tahojen argumentit ovatkin usein lähtökohtaisesti moralistisia. Moralismi on kuitenkin huono tapa toteuttaa yhteiskuntapolitiikkaa. Siihen turvaudutaan, kun rationaalinen näyttö uupuu.

Mikäli välitämme hyvinvoinnista ja lastemme tulevaisuudesta, meidän on luovuttava epäonnistuneesta rangaistuslinjasta ja keskityttävä rakentamaan rationaalista, myötätuntoista ja käytännönläheistä päihdepolitiikkaa.

Haittojen vähentämisen politiikka ei tarkoita, että nostaisimme kätemme ylös ongelmien edessä, sivuuttaisimme päihteisiin liittyvät haitat tai kannattaisimme niiden vapaata saatavuutta. Sen sijaan se tarkoittaa, että hyväksymme lähtökohdaksi todellisen tilanteen. Päihteitä käytetään, ja osa päihteistä on toisia haitallisempia. Olennaista on miettiä, mitä voisimme tehdä, jotta päihteistä aiheutuisi vähemmän haittaa yksilöille ja yhteiskunnalle. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että alamme rationaalisesti valvoa ja säännellä päihteiden käyttöä, valmistusta ja myyntiä, jotka ovat tällä hetkellä valvonnan ulottumattomissa ja rikollisten hallussa.

Hyvään päihdepoliittiseen keskusteluun vaaditaan myös sosioekonomisen ulottuvuuden ymmärtämistä. Päihteiden väärinkäyttöön liittyvät ongelmat eivät ole yhteiskunnasta erillisiä asioita. Taloudellinen eriarvoistuminen, marginalisoituminen sekä yhteiskunnan kahtiajakautuminen kärjistävät ongelmia. Kuten brittiläiset professorit Kate Pickett ja Richard Wilkinson ovat tutkimuksissaan osoittaneet, epätasa-arvon lisääntyminen kärjistää kaikkia sosiaalisia ongelmia. Onnistunut päihdepoliittinen reformi ottaa huomioon, että päihteitä käytetään väärin erityisesti siellä, missä ihmisiä laiminlyödään ja missä heidät asetetaan eriarvoiseen asemaan.

Rangaistuspolitiikka näyttäisi olevan parhaimmillaan tehotonta ja pahimmillaan tuhoisaa. Huumepolitiikan reformeista saadut kokemukset maailmalta sekä keskusteluilmapiirin muuttuminen Suomessa antavat toivoa, että rationaalinen keskustelu päihteiden haittojen vähentämisestä on viimein alkanut. Tulevaisuuden päihdepolitiikan tulisi perustua parhaalle mahdolliselle tietämykselle siitä, kuinka päihteiden haittoja voitaisiin vähentää sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla.

Kuva: Policía Nacional de los Colombianos, Cpl. John M. McCall, U.S. Marine Corps.

Posted in Artikkelit and tagged .