Rikosoikeuden professori: Huumeiden käytöstä rankaiseminen on haitallista – ”Tehotonta ja aika kallista”

Julkaistu: 7.2.2020

Tarvittavan kannattajamäärän täyttyminen kannabiksen käytön rangaistavuuden poistoa ajavalle kansalaisaloitteelle nosti aihepiirin aktiiviseen keskusteluun. Rangaistavuuden poistolle on asiantuntijapiireissä paljon tukea. Viime maaliskuussa järjestämässämme Huumepolitiikka.Nyt-seminaarissa rikosoikeuden professori Heini Kainulainen totesi, että Suomen on tarve arvioida uudelleen huumeiden käytöstä rankaisemisen tarkoituksen- ja oikeudenmukaisuutta.

Kainulainen on tutkinut huumausainekontrollia kriminologisesta ja rikosoikeuden näkökulmasta, ja näkee nykymallissa paljon parantamisen varaa.

– Tutkimus toisensa jälkeen on osoittanut, että tämä käytössä ollut kontrollijärjestelmä on ollut tehoton ja itse asiassa aika kallis, hän kertoo.

Samalla on ilmeistä, että yhteiskunnalla olisi muitakin tapoja pitää yllä kriittisiä asenteita huumeita kohtaan kuin käytön pitäminen rikoksena.

Rationaalinen kriminaalipolitiikka on huumeista puhuttaessa unohtunut

Kainulainen kertoo, että rikosoikeudessa noudatetaan ultima ratio -periaatetta, jolla tarkoitetaan sitä, että rikoslaki on vasta viimesijainen keino kaikkien muiden vaihtoehtojen jälkeen.

– Rangaistusjärjestelmällä tähdätään siihen, että ihmisille aiheutetaan tietoisesti kärsimystä. Siitä syystä vaatii aivan erityiset perusteet, että sovelletaan rikoslakia.

– Lähes kaikissa tapauksissa lähdetään siitä, että omaa terveyttä vaarantavaa toimintaa ei ole tarkoituksenmukaista kriminalisoida, hän kuvailee.

Suomessa perinteisesti noudatettu kriminaalipoliittinen linja ei kuitenkaan tunnu yltävän huumausaineisiin.

– Huumeissa emme malta pitää kiinni rationaalisen ja humaanin kriminaalipolitiikan lähtökohdista, jossa järkeä käyttäen arvioitaisiin näitä rikoskontrollista aiheutuvia etuja ja haittoja eri osapuolten kesken, ja katsottaisiin myös niitä kustannuksia, joita siitä aiheutuu, hän toteaa.

Rankaiseminen aiheuttaa monenlaisia haittoja

Suomessa huumausaineen käyttörikos ei ole jäänyt monista muista maista poiketen periaatekielloksi. Kainulaisen mukaan Suomessa on pidetty yllä hyvin tiukkaa käyttäjäkontrollia.

Seurauksena on ollut rikosoikeudellinen kontrolli ja siitä seuraavat huumemerkinnät, jolloin rangaistukset kumuloituvat ja syrjäyttävät kiinni jääviä huumeita käyttäviä.

– Monet käyttäjät ovat kokeneet, että he toistuvasti saavat huonoa kohtelua eri viranomaisilta, jos siellä paljastuu heidän huumetaustansa, Kainulainen kuvailee.

– Rikosoikeudellinen kontrolli on valikoivaa. Tyypillisesti sen kohteeksi joutuu henkilöitä, jotka ovat heikommassa ja huonommassa yhteiskunnallisessa asemassa, Kainulainen kertoo.

Tämä johtaa salailuun ja piilotteluun, ja nostaa avun hakemisen kynnystä. Kainulaisen kanta on, että käyttörikoksista luopumisella olisi useita myönteisiä vaikutuksia. Se vapauttaisi poliisin resursseja, vähentäisi käytön aiheuttamaa leimaa, stigmaa, syrjäyttäviä vaikutuksia sekä salailua, ja madaltaisi kynnystä hakea apua. Tällä voisi olla vaikutuksena myös huumemarkkinoiden kokoon, sillä juuri ongelmallisimmin huumeita käyttävät pitävät käytöllään yllä laittomien markkinoiden kysyntää.

Termit sotkevat monien pään

Huumepolitiikan uudistamiseen liittyy Kainulaisen mukaan useita virhekäsityksiä. Erityistä haastetta tuottavat termit, joita kaikki eivät ymmärrä. Osalla keskusteluun osallistuvista on vaikeuksia erottaa toisistaan huumausaineiden käytön dekriminalisointi (eli teon poistaminen rikoslaista), depenalisointi (eli käyttö on rikos, mutta siitä ei anneta rangaistuksia) ja täysi laillistaminen (kuten kannabiksen kaupan salliminen Kanadassa).

– Joskus ihmettelen, että ihmiset, jotka ovat kuitenkin rikosoikeuden asiantuntijoita, sotkevat näitä käsitteitä jatkuvasti keskenään. En tiedä, onko se vahinko vai jopa tarkoitushakuista, hän pohtii.

Kainulainen korostaa, ettei käyttörangaistuksista luopuminen tarkoittaisi myynnin tai maahantuonnin sallimista, saati sitten huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisen tai häiriökäyttäytymisen sallimista.

– Niihin poliisilla olisi yhä, kuten nytkin, oikeus ja velvollisuus puuttua.

Jo lakia säädettäessä tunnustettiin rankaisemisen haitat

Kainulaisen mukaan suomalaisen huumausainekontrollin perusta on 1960-luvulla. Jo tuolloin huumeiden käytön rangaistavuutta koskeva kysymys herätti erimielisyyttä asian käsittelyyn perustetussa huumausainekomiteassa. Nyt sama keskustelu jatkuu.

– Tuona aikana tunnettiin hyvin suurta huolta siitä, että nuoriso ja ihan alaikäiset koululaiset osoittivat koko ajan kasvavaa kiinnostusta kannabiskokeiluja kohtaan. Ja ajateltiin, että nyt tämän rikoslain avulla saataisiin välitettyä heille selvä viesti siitä, että “hei, älkää kokeilko huumeita, ne on vaarallisia, ne on kriminalisoituja”, Kainulainen kertoo.

Samaan aikaan tuolloin kuitenkin ymmärrettiin, että tällaisesta kontrollista voi aiheutua haittoja. Siksi katsottiinkin, että rangaistuksen sijaan kiinnijääneisiin olisi syytä käyttää vaihtoehtoisia seuraamuksia, kuten huomautuksia, syyttämättäjättämispäätöksiä ja tuomitsematta jättämisiä.

Poliisi ollut haluton jättämään rankaisematta

Tänä päivänä syyttämättäjättämispäätöksiä ei kuitenkaan juuri tehdä, eikä poliisikaan erityisemmin sovella huomautusmenettelyä, vaikka lainsäätäjä oli lakia suunnitellessa tarkoittanut käytettävän myös vaihtoehtoisia seuraamuksia rangaistukselle

– Poliisi voisi jättää rankaisematta, mutta näin se on ollut hyvin haluton tekemään, Kainulainen sanoo.

Poliisi on useasti vastannut käyttörikoslainsäädäntöä koskevaan kritiikkiin sanomalla, että se ei jahtaa käyttäjiä. Kainulainen pitäisi tätä ”mahtavana uutisena”.

– Voisitteko ystävällisesti kirjoittaa sen poliisistrategioihinne ja pitää siitä kiinni, hän kysyy.

Laki vaikeuttaa katsomista laatikon ulkopuolelle

Kainulaisen mukaan olemme jumiutuneet ajattelemaan huumeiden käyttöä rikosoikeudellisena ongelmana osaltaan juuri sen takia, että huumeiden käyttö on aiemmin määritelty rangaistavaksi.

– Meidän on vaikea ajatella sen boksin ulkopuolelta ja lähteä ajattelemaan sitä, että hei, jotakin asioita voisi tehdä toisinkin. Että onko yhä edelleen tarkoituksenmukaista pitää siitä repressiosta kiinni, Kainulainen kuvailee.

Omat haasteensa on tuottanut pelokas ja tunteikas asenne huumeisiin, joista on seurannut tietty avuttomuus ja lamaantuminen huumekysymyksen edessä. Tämä on heijastunut myös stereotypioita ruokkivana mediakirjoitteluna, joka entisestään marginalisoi huumeita käyttäviä.

– Se on selkeästi estänyt rationaalista keskustelua eri vaihtoehdoista. Esimerkiksi poliitikoilla on ollut selkeää arkuutta nostaa tätä huumekysymystä esille.

Suuri joukko leimattu rikollisiksi

Vaikka keskustelu huumeista on ollut vaikeaa, selkeitä muutoksen merkkejä on ilmassa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen huumeasenteita mittaavan kyselyn mukaan vuonna 2018 työikäisistä suomalaisista 42 prosenttia ei esimerkiksi rankaisi kannabiksen käytöstä.

– Kyllähän me puhutaan aika suuresta ihmismäärästä, jotka näin rikosoikeuden näkökulmasta ovat rikollisia. He ovat syyllistyneet rikokseen kokeillessaan huumeita, Kainulainen pohtii nykypolitiikan seurauksia.

– Nyt olisi hyvä pysähtyä miettimään missä mennään, ja millaisia eri mahdollisuuksia meillä on.

Videolla Heini Kainulainen pohtii myös, miten rangaistuksiin nojaava huumausainepolitiikka on kansainvälisessä näkökulmassa kytköksissä poliisin toimintaan harmaalla alueella, sen hyödyntämiin kepulikonsteihin ja silkkoihin vallan väärinkäytöksiin.

– Suomessa nämä ongelmat ovat toki hyvin pienessä mittakaavassa, mutta on meillä jotain viitteitä siitä, että ihan kaikki asiat esimerkiksi huumepoliisissa eivät ole menneet ihan kohdalleen, hän kommentoi.

Posted in Artikkelit.