Julkaistu 31.10.2023.

Huumeriippuvuudesta kärsivien auttaminen on luultavasti tehokkain tapa puuttua huumemarkkinoihin ja huumekaupan voittoihin. Tämä johtuu siitä, että pieni riippuvuussairaudesta kärsivä väestönosa luo suurimman osan huumemarkkinoiden liikevaihdosta. 

Koska riippuvuussairaat muodostavat pienen osan kaikista huumeita käyttävistä, on toimien kohdentaminen heidän auttamiseensa ja hoitoonsa myös kustannustehokkaampaa kuin suureen huumeita käyttävien enemmistöön kohdennettavat toimet.

Tärkeintä tietysti on, että riippuvuussairaiden hoito parantaa heidän elämänlaatuaan, pidentää elinajanodotetta ja vähentää inhimillistä kärsimystä. Myös muualla yhteiskunnassa näkyvät riippuvuuteen liittyvät huumehaitat, kuten häiriökäytös ja omaisuusrikollisuus vähenevät. Tämä säästää myös yhteiskunnan varoja: Päihderiippuvaisen hoito tulee halvemmaksi kuin hoitamatta jättäminen esimerkiksi terveys- ja sosiaalipalveluissa tapahtuvan säästön sekä ihmisen työkyvyn mahdollistamisen kautta.

Inhimillisestä näkökulmasta päihderiippuvaisten hoidon saannin ja laadun parantaminen on välttämätöntä, sillä he kärsivät huumeista kaikista eniten. Tämä artikkeli pyrkii osoittamaan, että hoidon järjestäminen ja parantaminen palvelevat myös pyrkimyksiä aiheuttaa markkinahäiriöitä huumekaupassa ja heikentää huumerikollisille päätyvää rahavirtaa. Tämä on perinteisesti jätetty lainvalvontaviranomaisten tehtäväksi.

Artikkelin keskeinen viesti on, että hoitopolun kuntoon laittamisella saavutetaan huumemarkkinoiden huomattavaa ja pysyvää supistumista. Hoitopolku tarkoittaa muun muassa huumeiden käytön dekriminalisointia, valvottuja käyttötiloja, ilman jonotusta saatavia katkoja ja eri elämäntilanteisiin soveltuvia lähestymistapoja korvaushoidosta lääkkeettömään hoitoon.

Mikä on valvottu käyttötila ja mitä hyötyjä niiden perustamisesta Suomessa olisi. Suvi Helle kertoo.

Riippuvaiset: Pieni, mutta keskeinen kohderyhmä huumeita myyville 

Alkoholin osalta tiedämme, että alkoholia eniten juova 10 prosenttia juo noin puolet kaikesta alkoholista. Eniten juovaa ryhmää voitaneen luonnehtia alkoholiongelmaisiksi, eli riippuvuussairaiksi, joiden käyttöä ohjaa harkittujen valintojen sijaan pakonomainen addiktiokäyttäytyminen. Vastaavasti alkoholia vähiten käyttävä 50 prosenttia juo alle 10 prosenttia.

Vaikka kaikki päihteet eivät todennäköisesti ole tässä suhteessa samanlaisia keskenään, voidaan silti pohtia, millainen tämä jakauma on muissa päihteissä kuin alkoholissa. Luultavaa on, että myös laittomien päihteiden osalta markkinat pitää pyörimässä viihdekäyttäjien suuren enemmistön sijaan riippuvuudestaan kärsivä kymmenys. Siksi juuri huumeriippuvuudesta kärsivien hoitaminen on keskeistä, jos valtiovalta haluaa puuttua huumemarkkinoihin huumeiden kieltolain ollessa voimassa.

Arvio saa tukea aiemmasta kannabista koskevasta tutkimuksesta. Vuonna 2006 arvioitiin, että kannabiksen päivittäiset käyttäjät muodostavat noin 6 prosenttia kaikista kannabiksen käyttäjistä ja kuluttavat yli puolet kaikesta Suomessa käytetystä kannabiksesta. Yhdessä viikottaisten käyttäjien kanssa he muodostavat käyttäjistä viidenneksen, ja käytetyn kannabiksen osuus kasvaa yli 80 prosenttiin. Vastaavasti Ruotsissa arvioitiin kyselytutkimusten perusteella, että vuonna 2021 runsaiten kannabista käyttävä kymmenesosa vastaa lähes kolmesta neljäsosasta kaikesta kannabiksen käytöstä.

“Verrattain pieni ryhmä kannabista säännöllisesti käyttävistä henkilöistä pitää yllä huumemarkkinoita käyttämällä suurimman osan tarjolla olevasta kannabiksesta”, suomalaistutkimus tiivisti tutkimuksen löydöksen.

Jos pieni vähemmistö käyttää suurimman osan huumeista, olisi näiden ihmisten auttaminen ja riippuvuussairauden hoito isoin isku, jonka yhteiskunta voi käyttäjiin kohdistettavilla toimilla tehdä huumemarkkinoilla. Näin ihmisiä hoitamalla vaikeutetaan järjestäytyneen rikollisuuden varainhankintaa ja vähennetään erilaisia huumerikollisuuden lieveilmiöitä. 

Samaan johtopäätökseen tuli myös edellä mainittu tutkimus: “Todellisia markkinavaikutuksia voidaan saada aikaiseksi toimilla, joilla viikoittaisia ja päivittäisiä tapakäyttäjiä tuetaan lopettamaan tai edes vähentämään käyttöään. Rangaistustoimenpiteillä ei tällaisia vaikutuksia juuri ole. Sen sijaan hoitotoimilla voidaan tukea pysyvämpiäkin muutoksia.”

Huumeriippuvaisten hoidolla voidaan vähentää huumeiden saatavuutta

“Suunniteltaessa huumausainepoliittisia toimenpiteitä olisi siten yleisten preventiivisten toimien lisäksi perusteltua panostaa huumeita paljon kuluttavaan ryhmään. Jos heidän huumeiden käyttöönsä pystyttäisiin vaikuttamaan, sillä olisi huomattavia kerrannaisvaikutuksia rajallisiin markkinoihin”, suomalaistutkimuksessa arvioitiin.

Tätä ajatusta voi soveltaa huumemarkkinoihin myös laajemmin. Samalla kun riippuvuussairaudesta kärsivien ihmisten luoman kysynnän supistuminen hoidon avulla vähentää huumekauppaa harjoittavien tuottoja, vähentää se myös huumeiden tarjontaa.

Jos huumeista ostaa valtaosan pieni riippuvuudesta kärsivä vähemmistö, ovat muut huumeita käyttävät myyjille eräänlainen toissijainen asiakaskunta. Heille myydään, mutta jos huumekaupalla haluaa saada elantonsa, on asiakaskunnassa syytä olla kokeilijoiden ja satunnaiskäyttäjien lisäksi taajaan ja paljon ostavia riippuvaisia.

Kun riippuvuutta sairastavat pääsevät hoidon piiriin eivätkä tuo huumekauppiaille tulovirtaa, yhä harvempi löytää kauppatavaralleen riittävän helposti asiakkaita. Tämä kysynnän heikkeneminen johtaa huumekauppiaiden ja huumeiden tarjonnan vähenemiseen. 

Tarjonnan heikentyessä heikkenee myös huumeiden kokeilemisesta kiinnostuneen todennäköisyys saada mahdollisuus ostaa huumeita, mikä osaltaan vähentää myös uusia riippuvuuteen sairastumisia, kun huumeriippuvuuteen osalla johtavaa kokeilua ei tapahdu.

Edellisestä kappaleesta on hyvä huomioida se, että nykytilanteessa ei ainakaan Suomen suurissa kaupungeissa ole haaste löytää huumeita, jos niiden käytöstä on kiinnostunut. Lisäksi tietoverkkojen kautta tapahtuvan huumekaupan yleistyminen on parantanut tarjontaa entisestään – erityisesti syrjäseuduilla. Silti on todennäköistä, että jos huumeriippuvuudesta kärsivät saataisiin aiempaa paremmin hoidon piiriin, vähenisi huumeiden kysyntä, sitä kautta niiden tarjonta ja näin niiden saatavuus yleisemmin.

Videolla rikosoikeuden professori Heini Kainulainen kertoo, mitä haittoja huumeiden käyttäjien rankaisusta seuraa ja mitä hyötyjä rangaistavuudesta luopumisesta olisi.

Käyttäjän moralisointi vaikuttaa tehottomalta

On epäselvää, kuinka paljon huumeiden kysyntään voidaan vaikuttaa vetoamalla huumeita käyttäviin syyllistäen heitä huumekaupan lieveilmöistä, kuten rikollisuuden rahoittamisesta. Ei liene kenellekään huumeita ostavalle epäselvää, että toiminta on laitonta ja huumeiden jakeluverkostossa toimii myös ammattimaista rikollisuutta. Ei siis ole kyse siitä, että kuluttaja ei tietäisi toimintansa ongelmista.

Suomessa, kuten laajasti myös muualla maailmassa, huumeiden käytön kysyntään on pyritty puuttumaan käytön kriminalisoinnilla. Siitä huolimatta huumeiden käyttö on yleistynyt ja arkipäiväistynyt. Jos rangaistuksen uhka ei vähennä huumeiden kokeilua ja kysyntää, on vaikea nähdä, minkälainen valistus huumeiden käytön ja -kaupan yhteiskunnallisista ongelmista saisi aikaan asennemuutoksen, joka näkyisi myös kysynnässä.

Tällaisella retoriikalla voi olla myös haittoja. Taannoin European Network of People who Use Drugs totesi, että käyttäjien – oli heidän käyttönsä seuraudesta riippuvuussairaudesta tai ei – syyttäminen huumekaupan tuomista voitoista rikollisuudelle on omiaan lisäämään käytön ympärillä olevaa häpeäleimaa eli stigmaa. Stigman epätoivottuja oheisvaikutuksia on esimerkiksi se, että huumeiden käyttö tuodaan entistäkin harvemmin puheeksi terveydenhuollossa. Jos ihminen ei puhu huumeiden käytöstään edes silloin, kun huomaa sen aiheuttavan ongelmia, ei ongelman pahenemista päästä ennaltaehkäisemään. Tätä vasten onkin syytä arvioida, millaisella näkökulmalla ja keskustelulla huumeisiin liittyviä yhteiskunnallisia ongelmia lähdetään torjumaan.

Näyttääkin siltä, että ehdotukset huomion suuntamisesta huumeiden viihde- tai satunnaiskäyttäjään huumeongelman syypäinä on tehotonta ja pahimmillaan haitallisen moralistista. Pragmaattinen lähestymistapa vaatii ongelman järjestelmätasoista tarkastelua.

Kieltolaki ongelman taustalla

On selvää, että huumerikollisuuden ajurina toimii huumeiden kieltolaki ja siitä riippumaton huumeiden kysyntä. Olisikin syytä alkaa aidosti pohtimaan sitä, miten jatkuvasti voimistuvaan huumerikollisuuteen ja rikollisjärjestöjen vahvistumiseen johtanut politiikka uudistetaan.

Ilmeistä on, että huumerikollisten mahdollisuudet kahmia huomattavia tuottoja romahtaisivat, jos huumeet siirrettäisiin laittomilta markkinoilta laillisen sääntelyn piiriin. Rikollisen toiminnan taklaamisen lisäksi se tuo mahdollisuuksia valvoa huumeiden koostumusta ja pitoisuuksia sekä verottaa käyttöä. Tällainen laillistaminen on mahdollista tehdä niin valtion monopolin, lisenssijärjestelmän tai vaikka apteekin kautta tapahtuvan jakelun avulla, lainsäädännön kohteena olevasta aineesta ja sääntelyn tavoitteista riippuen. Esimerkiksi Transform Drug Policy Foundation on kehittänyt malleja muun muassa kokaiinin, amfetamiinin ja ekstaasin sääntelyn pohjaksi.

Kaikkia askeleita ei tarvitse tehdä kerralla. Europolin mukaan EU:ssa lähes 40 prosenttia huumerikollisten tuloista tulee kannabiksesta. Samaan aikaan kannabista siirretään laillisen sääntelyn piiriin eri puolilla maailmaa. 

Huumeeton maailma ja huumeiden kysynnän katoaminen vaikuttavat utopialta, mutta parempaa huumepolitiikkaa meillä on aidosti mahdollisuus tehdä.

Humaania päihdepolitiikkaa ry:n Tukea Ei Tuomioita -tapahtumassa puhunut Coel Thomas hahmotteli mallia kannabiksen laillistamiseksi Suomessa. Katso video alta.

Kuva: Leonardo.ai