Artikkelit

Artikkelit

Vanha liitto – Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä

Arvostelu: Vanha liitto – Kovien huumeiden käyttäjät 1960–1970-lukujen Helsingistä

Julkaistu 7.2.2018. Joukko suomalaisia huumetutkijoita teki kulttuuriteon haastatellessaan 1960- ja 1970-luvulla kovien huumeiden käytön aloittaneita. Aiheena oli haastateltujen siihenastinen päihdeura ja elämä aina lapsuudesta asti. Teos jakaa havaintonsa omiin aihekokonaisuuksiinsa esimerkiksi huumemarkkinoiden, poliisin toiminnan ja huumeiden terveyshaittojen osalta. Teosta esitelleessä Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaarissa kirjan kustantaja vertasi teosta jopa Kalevalaan. Täysin hatusta pömpöösiä vertausta […]

Video: Uskalla puhua huumeista!

Julkaistu: 4.12.2017 Nyt uskalletaan puhua huumeista. Suomalaiset asiantuntijat kiteyttävät Humaania päihdepolitiikkaa ry:n videolla, mikä nykyisessä politiikassa on pielessä, ja miksi tarvitsemme huumeiden ja huumepolitiikan käsittelyyn uudenlaista, tutkimusnäyttöön perustuvaa otetta. Videolla muutoksen tarvetta pohtivat A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen, SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen, oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen sekä Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen. Asiantuntijat […]

Zero Zero Zero, Raportti kokaiinikaupasta

Arvostelu: Roberto Saviano – Zero Zero Zero, Raportti kokaiinikaupasta

Julkaistu 7.9.2017. Italialaisen Roberto Savianon teos Zero Zero Zero (julkaistu 2013, suomennos 2015 WSOY) tarjoaa laaja-alaisen näkökulman kansainväliseen kokaiinikauppaan, sen muotoihin ja sitä pyörittäviin tahoihin. Järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja huumekauppaan toimittajana perehtynyt Saviano avaa lukijalle näkymän niin kokapensaan kasvuseuduilla mellastaviin huumekartelleihin kuin tuon himotun jauheen levityksestä vastaaviin mafiasukuihin. Tarina kulkee Kolumbian ja Meksikon kautta Italiaan, Venäjälle sekä […]

Psykiatri Adam Winstock: ”Rehellisyys on parasta päihdepolitiikkaa”

Julkaistu 26.7.2017 Humaania päihdepolitiikkaa ry:n hallituksen jäsen, sosiologian tohtoriopiskelija Aleksi Hupli haastatteli Briteissä toimivaa psykiatri ja addiktioasiantuntija Adam Winstockia, joka on jo vuosien ajan pyörittänyt ihmisten huumeidenkäyttöä kartoittavaa Global Drug Survey -kyselyä. Haastattelu toteutettiin Amsterdamissa maailman suurimman kaupunkiteknofestivaalin Amsterdam Dance Eventin aattona lokakuussa 2016, jolloin tri Winstock piti esitelmän Safe to Celebrate- tapahtumassa. Artikkeli on julkaistu aiemmin suppeammassa […]

Konservatiiviministeri ajaa huumeiden käyttäjien rankaisun lopettamista Norjassa – valtaosa pääpuolueista tukee

Teksti: Silje S. Skiphamn Kuva: Fredrik Solstad Julkaistu 19.7.2017. Norjalainen Verdens Gang -lehti haastatteli jokin aika sitten Norjan terveysministeriä, Konservatiivipuolueen Bent Høieä, joka aiemmin kannatti lujasti käyttäjien rankaisemista, mutta on todistusaineiston edessä muuttanut mieltään, ja kannattaa nyt useimpien muiden Norjan valtapuolueiden lailla rankaisuista luopumista sekä resurssien siirtämistä sosiaali- ja terveystyöhön.

Huumesota koskettaa myös Suomea

Julkaistu 18.1.2017.Kuluneen vuoden aikana Filippiineillä käytävä verinen huumesota on tuonut jälleen nykyisen huumepolitiikan ongelmat otsikoihin. Kuolemanpartiot kiertävät kaduilla tappamassa käyttäjiä, pikkudiilereitä ja näiksi väitettyjä – ilman harkintaa tai oikeudenkäyntiä. Maan äärimmäinen kontrollipolitiikka on herättänyt kauhistusta myös rauhallisessa Suomessa. Usein kuitenkin unohtuu, että Suomi on mukana toteuttamassa kansainvälistä huumausainepolitiikkaa ja on toiminnallaan vastuussa tapahtumista täällä ja […]

Humaania päihdepolitiikkaa ry:n kannanotto huumekoirauudistukseen

Julkaistu 14.12.2016.Päivitys 23.11.2017: Lakimuutos hyväksyttiin eduskunnassa ja tulee voimaan 1. joulukuuta 2017.Sisäministeriö valmistelee tällä hetkellä säädöshanketta, joka antaisi poliisille oikeuden käyttää huumekoiraa yleisötapahtumien asiakkaiden tutkimiseen ilman rikosepäilyä[1]. Humaania päihdepolitiikkaa ry vastustaa uudistusta tarpeettomana, väärin kohdennettuna ja jopa haitallisena.Yleisötapahtumissa toteutettavaa huumekoiran käyttöä ilman rikosepäilyä kutsutaan nimellä “päältähaku”. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi musiikkifestivaaleilla ja niiden leirintäalueella kulkemista […]

Festarit viihdekäytön syntipukkina

Julkaistu 25.8.2016 Viime viikonloppuna Tampereella pidetty Blockfest-tapahtuma keräsi viikonlopun aikana 60 000 kävijää ja nousi mediassa otsikoihin Sisä-Suomen poliisilaitoksen antaman, huumausaineisiin keskittyvän tiedotteen myötä. Valitettavasti tiedotteessa oli mukana asiavirheitä, joissa oli menneiden vuosikymmenten päihdevalistuksen makua. Viikonlopun tapahtumien esitutkinnasta vastaava tutkinnanjohtaja Antti Uusipaikka kuvaili tiedotteessa kannabista aineeksi, joka aiheuttaa voimakasta riippuvuutta. Kannabiksen käytön riskejä vähättelemättä väite […]

Kommentteja huumetestautuspalveluiden tärkeydestä

Julkaistu 29.7.2016. Humaania päihdepolitiikkaa ry:n Henry Vistbacka kävi Hesarin haastateltavana Muunto-hankkeen tiimoilta. Hankkeen tavoitteena on luoda Tor-verkkoon päihdeaineisiin liittyvien haittojen vähentämiseen tähtäävä tietokanta, ja selvittää mahdollisuutta perustaa palvelu, johon ihmiset voisivat lähettää ostamiaan päihdeaineita testautettavaksi. Julkaisemme tässä Henryn kirjoituksen, jonka tarkoituksena on laajentaa haastattelussa esitettyjä näkemyksiä.

Humaania päihdepolitiikkaa ry IDPC:n jäseneksi

Julkaistu 6.5.2016.Humaania päihdepolitiikkaa ry on liittynyt International Drug Policy Consortiumin (IDPC) jäseneksi.Vuonna 2006 perustettu IDPC:n käsittelee huumeiden tuotantoon, salakuljetukseen ja käyttöön liittyviä kysymyksiä. Se ajaa yhdessä yli 140 jäsenjärjestönsä kanssa objektiivista ja avointa keskustelua huumepolitiikan tehokkuudesta, suunnasta ja sisällöstä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Se myös edistää tehokkaiksi todistettujen keinojen käyttöä huumehaittojen vähentämiseksi. Tavoitteet ovat […]