Päihdepoliittinen lukupiiri
Lukupiirin tarkoituksena on lukea pääasiassa suomenkielisiä (tieto)kirjoja päihdepoliittisista aiheista ja keskustella yhdessä niiden herättämistä ajatuksista. Lukupiiri järjestetään Helsingin Kallion kirjaston esteettömässä ryhmätila Otsossa kello 17. Tervetuloa mukaan!
11. maaliskuuta kirjamme on Jaakko Hämeen-Anttilan kirjan Trippi ihmemaahan – huumeiden kulttuurihistoria. Kirjassa käsitellään huumeiden historiaa keskiajan islamilaisesta kulttuurista 1960-luvun Eurooppaan. Aiheina ovat esimerkiksi huumeiden lääke-, viihde- ja ongelmakäyttö, huumesodat, vanhan ja uuden maailman huumeet sekä huumeita käsittelevä kirjallisuus.
13. toukokuuta kirjamme on Vanha liitto — Kovien huumeiden käyttäjät 1960-1970-lukujen Helsingistä. Kyseessä on tieteellinen tutkimus ihmisistä, jotka aloittivat niin sanottujen kovien huumeiden käytön 1960-1970-luvun huumeaallon aikana. Ikääntyneiden käyttäjien ja ex-käyttäjien haastatteluihin pohjaava teos kuvaa heidän elämäänsä ja heihin kohdistettua kontrollia.
12. elokuuta kirjamme on Laura Juntusen Subutex-kaupungin kasvatit. Tietokirja seuraa raahelaista Henkkaa, joka on käyttänyt huumeita jo lähes 20 vuotta. Kolmikymppisen kaveriporukkansa viimeisiin kuuluva mies päättää yrittää kuiville vielä kerran. Teos kuvaa läheltä elämää, jossa päihdeongelmat, syrjäytyminen ja rikollisuus siirtyvät sukupolvien perintönä.
Lukupiirin muut kokoontumiset vuonna 2026 ovat 14.10. ja 9.12. Niissä luettavat kirjat valitaan elokuun tapaamisessa.
Lukupiiriin on mahdollista osallistua etänä Team-sovelluksella. Lisätietoja lukupiiristä ja linkin etäosallistumiseen saa yhdistykseltä: hpp@hppry.fi
Lukupiirin löydät myös Facebookista.
Yhdistyksellä on myös toinen lukupiiri Tampereella, jonka kokoontumisista tiedotamme sosiaalisessa mediassa.
Syyskausi 2025

15. lokakuuta 2025 lukupiirin kirjamme oli Aleksi Huplin tietokirja Älyä lääkkeistä ja päihteistä? Tajusteiden hyötykäyttö. Kirja on palkittu vuoden tiedekirjana.
10. joulukuuta kirjana oli Jussi Perälän Ikuinen säätö – Helsingin huumemarkkinat.
Kevätkausi 2025

Järjestimme lukupiirin aloitustapaamisen 8.1.2025. Lukupiirissä luettiin keväällä 2025 seuraavat kirjat:
12. maaliskuuta lukupiirin kirjana oli Katariina Parhin tietokirja Saadaan vähän kamaa – Suomen ensimmäinen huumeaalto ja hoidon pioneerit.
14. toukokuuta lukupiirin kirjana oli Aki Ollikaisen ja Pentti Karvosen elämänkertateos Subutex-lääkäri. Paikalla lukupiirissä oli myös Pentti Karvonen kertomassa teoksesta ja urastaan.
13. elokuuta kesäkirjana oli artikkelikokoelma Parempaa päihdepolitiikkaa – Rangaistuksista hoidon poluille.
Lukupiiri on järjestetty KSL-opintokeskuksen tuella.
