Sosiaali- ja terveysministeriön kuulemistilaisuus huumetilanteesta 9.2.2026

Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut huumetilanteen seurantaan ja hallituksen huumeiden vastaisen työn johtamiseksi poikkihallinnollisen valtiosihteerityöryhmän, joka kutsui päihdejärjestöjä kuulemistilaisuuden maanantaina 9.2.2026. Kolmisenkymmentä pääasiassa huumetyötä tekevää järjestöä oli saapunut paikalle 2,5 tuntia kestäneeseen tilaisuuteen. Humaania päihdepolitiikkaa ry:n edustajina tilaisuudessa toimivat puheenjohtaja, Timo-Veikko Pasanen sekä hallituksen pitkäaikainen jäsen ja huumetutkija, Aleksi Hupli. Paikalle oli saapunut ilahduttavasti myös muita yhdistyksemme jäseniä edustamaan neljää eri järjestöä.

Tilaisuuden alkuun julkilausuttuna tarkoituksena oli nykyhallituksen viimeisenä toimintavuotena tarkastella huumetilannetta ja pohtia yhdessä, olisiko vielä mahdollista tehdä joitain täsmätoimia huumeongelmien vähentämiseksi.

STM:n alustuksen jälkeen kaikille mukana oleville järjestöille oli varattu lyhyt 3 minuutin puheenvuoro. Pidetyt puheenvuorot maalasivat hyvin selkeän kuvan Suomen erittäin huolestuttavasta ja yhä vaikeammaksi käyvästä huumetilanteesta sekä, ehkä hieman yllättäenkin, myös tilanteen ratkaisuun tarvittavista toimista. Tästä huolimatta huumeongelmia tarkasteltiin erittäin moniulotteisesti lukuisista eri näkökulmista käsin. Kävi selväksi, että järjestöt katsovat hallituksen nykytoimia huumetilanteen ratkomisessa riittämättömiksi, ja että uudistuksilla on resurssipulasta huolimatta kova tarve, sillä toimimattomuus käy yhä vain kalliimmaksi. Kun toimeen todella joskus sitten tartutaan, työsarkaa tulee tilanteen muuttamiseksi riittämään vuosiksi eteenpäin. Suomen huumepolitiikassa ja -työssä on nyt lukuisia erittäin vakavia ongelmia ja hyvin paljon parannettavaa. Onneksi leikkausten silpomista järjestöistämme löytyy yhä runsaasti kokeneita ja asiansa tuntevia ammattilaisia, jotka suhtautuvat intohimoisesti työhönsä; he olisivat valmiita huumepolitiikan ja -työn uudistamiseen, jos vain saisivat siihen mahdollisuuden sekä tarvittavat resurssit.

Montaa positiivista signaalia ei puheenvuoroissa nostettu esiin. Niissä korostuivat nyt puuttuvien haittoja vähentävien päihdepalvelujen, yhtenäisempien hoitopolkujen sekä pidempien laitoshoitojaksojen tarve. Myös ehkäisevän päihdetyön sekä riippuvuuden juurisyiden tarkastelun tärkeys todettiin useassa puheenvuorossa. Lisäksi alaikäiset ja alle kaksikymppiset päihteiden ongelmakäyttäjät sekä 25-35-vuotiaat opiskelu- ja työelämässä olevat satunnaisesti huumeita käyttävät nostettiin esiin suurimpina kohderyhminä, joita päihdepalvelut eivät tällä hetkellä tavoita. Samassa yhteydessä mainittiin muita katveeseen jääviä kohderyhmiä, kuten polttamalla huumeita käyttävät (esim. alfa-pvp), maahanmuuttajat sekä romanit.

Puheenvuorojen jälkeen keskustelussa korostui valtiosihteeristön kysymysten ohjaamana nykyhallituksen linjaan sopivien ratkaisujen, kuten nuorten huumekasvatuksen ja pitkien laitoshoitojen lisätarve. Keskustelu loppui hieman yllättäen kymmenisen minuuttia ennen virallista lopetusaikaa. Siitä sekä sihteeristön kysymyksistä jäi hyvin selvä vaikutelma, ettei minkäänlaista suunnanmuutosta tai uusia merkittäviä avauksia ole odotettavissa tulevan vuoden aikana – myöskään mistään jatkotoimista tai -kokouksista ei sovittu. Toivoa pitää, ettei huumepolitiikan uudistuksia ainakaan aktiivisesti vastusteta virkakoneiston toimesta, kun nykyhallitus on saatu vaihtoon, vaan että voitaisiin löytää laaja yhteinen tahtotila uudistusten aloittamiselle.

Jotain hyvääkin silti kuultiin: Ventizolven reseptivapaus etenee. Tuotetta valmistava lääketehdas haki viime vuonna tälle naloksonia, eli opioidiyliannostuksen vasta-ainetta sisältävälle helppokäyttöiselle nenäsumutteelle reseptivapautta, joka sitten myönnettin kesän 2025 lopussa. Lainsäädännöllisten rajoitusten vuoksi lääkkeen saanti sekä jakelu ovat kuitenkin jääneet puutteellisiksi. Tähän epäkohtaan ollaan nyt puuttumassa STM:ssä erillislain avulla. Säädettävän lain pyrkimyksenä on, että jatkossa lääkkeen jakelu ja antaminen olisi mahdollisimman sujuvaa, eikä muun muassa potilasmerkinnöillekään olisi enää tarvetta, mikä taas madaltaisi saatavuuden kynnystä entisestään. Nähtäväksi jää, lain valmisteluun sisältyvän lausuntokierroksen jälkeen, kuinka laki lopulta muotoillaan, ja kuinka hyvin se saa korjattua nykyiset epäkohdat.

Alta löydät vielä koottuna muutamia yhdistyksemme jäsenten tilaisuudessa pitämiä puheenvuoroja.

HUMAANIA PÄIHDEPOLITIIKKAA RY: TIMO-VEIKKO PASANEN

Hyvät kuulijat!

Suomen huumetilanne on kriittinen, ja tilanne on muuttumassa katastrofaaliseksi. Huumekuolemien ja -ongelmien määrä on ollut koko 2000-luvun tasaisesti kasvava, eikä meillä ole suunnitelmaa tai keinoja kehityksen pysäyttämiseksi.

Pidämme hallituksen toimia nuorten huumekuolemien ehkäisyssä riittämättöminä. Tilanne, jossa 11 miljoonan euron lisärahoituksesta tiedotettiin kuvaa hyvin nykypolitiikkaa. Julkisella puolella riittäviä palveluita on entistä harvemmin tarjolla. Samaan aikaan sote-järjestöjen rahoituksesta leikataan kolmasosa. Sitten nuorten huumekuolemien ehkäisyn lisärahoituksesta tiedotetaan, kun käyttötilojen kokeilua ajava kansalaisaloite äänestetään kumoon. Perusteluna oli, että käyttötiloilla ei olisi vaikutusta kuolemiin, vaikka kansainväliset kokemukset kertovat päinvastaista. Myös ehdotus Suomen nykyisen huumepolitiikan toimivuuden arvioimisesta äänestettiin kumoon. Jos nykypolitiikan toimivuutta arvioitaisiin rehellisesti, kävisi ilmi se, minkä kaikki alalla jo tietävät: Päihdepolitiikkamme on epäonnistunut tavoitteissaan – se lisää haittoja ja pitkällä aikavälillä kuluja.

Viimeiset merkittävät uudistukset huumepolitiikassa tapahtuivat lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Tänä aikana huumeita käyttäneiden määrä on kasvanut seitsemänkertaiseksi. Huumekuolemien määrä taas on lisääntynyt parissakymmenessä vuodessa viisinkertaiseksi. Suomen nuorten huumekuolemat ovat EU:n kärkisijoilla, kun taas huumeongelmaan pragmaattisesti puuttuneen Portugalin huumekuolemat ovat EU:n alhaisimpia.

Tässä tilanteessa meille sitten kerrotaan, ei vain, että uudistuksille ei ole tarvetta, vaan että niiden tarvetta ei tarvitse edes selvittää! Ja jos selvityksiä tehdään, ne eivät johda toimiin. Ministerin käyttötilaselvitys vuodelta 2022 totesi sen, mitä Helsingin kaupunki ehdotti jo 2018: käyttötilakokeilu olisi parasta toteuttaa erillislailla. No, lakia ei ole vieläkään säädetty. THL:n huumekuolemien ehkäisyn suosituksista taas neljää vaikuttavinta ei ole otettu käyttöön: käytön rikosoikeudellisen rangaistavuuden lopettaminen, käyttötilat, ainetunnistus ja kansallinen naloksoniohjelma.

Naloksoni, eli opioidiyliannostuksen vasta-aine, jota nykyiset korvaushoitolääkkeet jo sisältävät pienen määrän, on erityisen traaginen esimerkki nykypolitiikan ongelmista. Viime kesänä naloksoni saatiin viimein reseptivapaaksi. Sen laajemmasta jakelusta jouduttiin silti heti tekemään kirjallinen kysymys, sillä henkiä pelastavan lääkkeen saatavuus oli jäänyt suppeaksi lainsäädännöllisten rajoitusten vuoksi.

Päättäjien haluttomuus tarttua tilanteeseen tarkoittaa käytännössä yhä lisääntyviä huumeongelmia ja -kuolemia sekä yhteiskunnallista epävakautta. Nyt näyttää todennäköisemmältä, että huumetilanteen ratkaisussa lisätään ennemmin poliisin valtuuksia ja resursseja kuin sosiaali- ja terveyspoliittisia keinoja. Tilanne ei kuitenkaan tule korjaantumaan nykyisin keinoin saati sitten kovia otteita lisäämällä. Sen sijaan huumetilanne tulisi ottaa kontrolliin dekriminalisoinnin ja laillisen sääntelyn avulla.

Tavoitteemme ovat linjassa Suomen virallisen huumestrategian kanssa, joka on huumeiden käytön ja levittämisen ehkäiseminen siten, että haitat ja taloudelliset kustannukset jäävät mahdollisimman pieniksi.

Nyt tarvitaan vastuunkantoa ja rohkeutta ottaa käyttöön toimivia ratkaisuja, jotka kunnioittavat myös huumeita käyttävien ihmisten oikeuksia. Yhdistyksemme kehottaakin: Kuunnelkaa alan ammattilaisia, tutkijoita ja tutkittua tietoa sekä huumeita käyttäviä ihmisiä, jotka ovat rikollisia vain, koska niin on päätetty.

Kiitos!

SUOMEN KANNABISYHDISTYS: COEL THOMAS

Arvoisa yleisö,

Muutama vuosi sitten poliisi teki Suomen historian suurimman huumetakavarikon, jota kutsuttiin Suomen huumeiden vastaisen sodan suurimmaksi onnistumiseksi. Operaatio Greenlight puolitti hetkellisesti amfetamiinin käytön, mikä johti alfa-pvp:n ja kokaiinin käytön kasvuun. Nyt Kalliossa alkaa näyttämään USA:n crack-epidemialta ja vaarallinen kokaiinirikollisuus kasvaa nopeasti. Tällä suurella onnistumisella olikin suuret haitat, koska kovempi sota huumeita vastaan johtaa aina vain kovempiin rikollisiin myymässä kovempia huumeita.

Mutta vaihtoehto on olemassa. Pontikkarikollisuudesta päästiin eroon perustamalla Alko. Kevyemmät nikotiinipussit ovat korvanneet vahvemman nuuskan markkinoita. Synteettiset kannabinoidit tappavat ihmisiä Britanniassa, ja pian myös Suomessa, mutta Kanadan säännellyille kannabismarkkinoille niillä ei ole asiaa. Monet asiantuntijat ja eläköityneet poliisit puhuvat kokaiinin laillistamisesta, jotta maailman brutaaleimmat rikolliset eivät enää rikastuisi vahvan kokaiinin kaupalla. Eri psykedeelien hyödyistä mielenterveydelle on paljon tutkimusta, niiden terveyshaitat ovat melko pieniä, mutta niidenkin kauppa rahoittaa väkivaltaista rikollisuutta. Jos kofeiini olisi laitonta, me emme joisi täällä kuumaa papumehua, vaan Helsingin yössä ja eduskunnan vessoissa nuuhkittaisiin vahvaa kofeiinipulveria, josta kartellit käärisivät voitot. JOS aikuisille olisi ollut laillisesti saatavilla säänneltyä amfetamiinia, lapset ei vetäis nyt peukkua.

Ainoa tapa romahduttaa huumerikollisuus ja minimoida käytön haittoja on laillistaa ja säännellä yleisimmin käytetyt huumeet. Siksi ehdotan, että laillistamme aikuisten käyttöön tiukasti säänneltynä ainakin kannabiksen, kokaiinin, amfetamiinin, MDMA:n, LSD:n ja psilosybiinia sisältävät sienet. Ei siis mitään vapauttamista, vaan kontrollia. Ei mitään Portugalin puolivillaista mallia, vaan hyvin harkittu Suomen malli, kuten teimme alkoholin kanssa aikoinaan.

Valitettavasti me emme voi päättää, että käyttävätkö ihmiset alkoholia tai muita huumeita. Me voimme kuitenkin vaikuttaa siihen minkälaisia versioita näistä päihteistä käytetään, kuka tuottaa ja myy niitä ja kuinka paljon veroja niistä kerätään.

Mitä tapahtuu, jos me emme muuta lähestymistapaamme tällä tavalla? Luuletteko, että huumeiden tuotanto ja myynti vähenee? Että rikollisjärjestöt hyväksikäyttävät vähemmän lapsia tulevaisuudessa? Että Aarnio oli ainoa korruptoitunut huumepoliisi? Luuletteko oikeasti, että tässä ei olisi kyse täysin samasta epäonnistumisesta kuin oli alkoholin kieltolain kanssa?

Vetoan kaikkiin täällä, että heräätte tämän tilanteen vakavuuteen ja ratkaisuihin, joita se vaatii.

Kiitos.

STOP HUUMEILLE RY: MYTTY MESSMER-KOSKINEN

Arvoisa valtiosihteerityöryhmä, kiitos mahdollisuudesta tulla kuulluksi.

Olen Mytty Messmer-Koskinen ja työskennellyt Stop Huumeille ry:ssä 22 vuotta. Kanssani tässä tilaisuudessa on kollegani Jussi Pekkinen. Meillä molemmilla on oma toipumiskokemus, kuten lähes kaikilla yhdistyksemme työntekijöillä.

Olohuonetoiminnassamme on vuositasolla kohtaamisia noin 10 000. Tämä puheenvuoro nojaa siis merkittävään määrään kokemusasiantuntijuutta tilasto- ja tutkimustiedon lisäksi.

Päihderiippuvuus on ICD-tautiluokituksen mukainen sairaus. Erityisesti voimakkaissa stimulanttiriiippuvuuksissa, kuten alfa-PVP-riippuvuudessa, aine poistuu elimistöstä päivissä, mutta aivojen säätely- ja palkitsemisjärjestelmien toipuminen kestää viikkoja ja kuukausia. Tänä aikana impulssikontrolli, päätöksenteko ja todellisuudentaju ovat biologisesti heikentyneet, ja osalla psykoottiset oireet jatkuvat pitkään, jopa puoli vuotta.
Ihmisellä on lain mukaan oikeus saada sairautensa edellyttämää hoitoa. Tässä tilanteessa lyhyt vieroitusjakso ilman katkeamatonta jatkoa tuottaa pyöröovi-ilmiön. Se ei ole vaikuttavaa hoitoa – eikä täytä lain vaatimuksia.

Samaan aikaan riippuvuus ei synny tyhjiössä. Taustalla on usein trauma, mielenterveysoireita, yksinäisyyttä, velkakierre, asunnottomuutta ja päihteitä käyttävä verkosto. Tällöin “ohjaus avohoitoon” ei ole hoitosuunnitelma.

Suomen lainsäädäntö on yksiselitteinen. Palvelut on järjestettävä yksilöllisen tarpeen mukaan. Kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville tämä tarkoittaa integroitua päihde- ja mielenterveyshoitoa sekä sosiaalista kuntoutusta. Käytäntö, jossa vakavasti riippuvainen, toimintakyvytön ja asunnoton ihminen ohjataan avohoitoon, ei täytä tätä vaatimusta.

Kun 20 vuotta sitten alettiin purkamaan pitkäkestoisia hoito- ja jatkohoitorakenteita ja siirryttiin lyhyisiin jaksoihin, osa vaikeasti riippuvaisista jäi ilman todellista toipumisen rakennetta. Näemme tämän nyt ylisukupolvistumisena, nuorten pahoinvointina ja yhä raskaampana huumekenttänä. Tämä ei ole nuorten moraalinen kriisi, vaan järjestelmän pitkä viive.

Nykyisessä tilanteessa on toistuvasti todettu, että hyvinvointialueet eivät pysty tarjoamaan lain edellyttämää, yksilöllisen tarpeen mukaista hoitoa kaikkein vaikeimmassa asemassa oleville. Kun nämä puutteet toistuvat alueesta toiseen, kyse on rakenteellisesta ongelmasta ja valtion ohjaus- ja valvontavastuun epäonnistumisesta.

Nykyinen tilanne ei ole vain kestämätön ja lainvastainen. Se on aikapommi, jonka inhimilliset ja taloudelliset kustannukset kasvavat eksponentiaalisesti, ellei ongelmaa ryhdytä vihdoin ratkaisemaan samanaikaisesti biologisesta, sosiaalisesta, juridisesta ja ylisukupolvisesta näkökulmasta.

Jos huumetilannetta halutaan aidosti hallita, ensimmäinen askel ei ole uusi hanke tai kampanja, vaan tämä: varmistetaan, että voimassa olevaa lakia noudatetaan myös kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien kohdalla.

Kiitos.

PÄIHDETYÖN TALENTIA: PAULA RAUTOJA

Arvoisa valtiosihteerityöryhmä, hyvät kuulijat,

Edustan Päihdetyön Talentia ry:tä, eli sosiaalialan korkeakoulutettuja ammattilaisia, jotka työskentelevät päivittäin päihdetyön ja huumehaittojen ehkäisyn parissa. Kiitän mahdollisuudesta tuoda sosiaalialan näkökulma tähän tärkeään keskusteluun.

Haluan nostaa esiin kolme keskeistä teemaa, jotka ovat työssämme olennaisia.

Ensinnäkin: huumeiden vastainen työ ei voi tarkoittaa huumeita käyttävien ihmisten vastaista työtä. Ihmisten ihmisarvo ei ole ehdollista, eikä päihdeongelmaa ratkaista lisäämällä stigmaa, pelkoa tai syrjäyttämistä. Meidän on johdonmukaisesti vastustettava huumehaittoja, ja tämä onnistuu vain olemalla ihmisten puolella. Tähän eettiseen lähtökohtaan perustuu sosiaalialalla tehtävä työ. Luottamusta palvelujärjestelmään tulee rakentaa, jotta haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset kokevat voivansa tukeutua yhteiskunnan turvaverkkoon.

Toiseksi: huumepolitiikan on perustuttava tutkittuun tietoon. Tutkimustiedon perusteella tiedämme, että rankaiseminen ei yksin vähennä käyttöä eikä haittoja. Sen sijaan palveluiden saavutettavuus, varhainen tuki ja haittoja vähentävät toimet parantavat sekä yksilöiden toimintamahdollisuuksia että yhteiskunnallista turvallisuutta.

Kolmanneksi: sosiaalipalveluilla on keskeinen rooli sekä ennaltaehkäisevässä että korjaavassa työssä. Päihdeongelma ei ole vain terveys- tai rikosoikeudellinen kysymys, vaan kokonaisvaltainen ja usein kompleksinen vyyhti. Siihen vaikuttavat asuminen, toimeentulo, ihmissuhteet ja osallisuuden mahdollisuudet. Palvelupolkujen on oltava kunnossa katutasolta kuntoutukseen ja elämänmuutosta tukevaan pitkäjänteiseen työskentelyyn asti. Kuntoutus ei kuitenkaan kanna, jos ympäröivä yhteiskunta ei tarjoa reittejä takaisin osallisuuteen. Siksi sosiaalialan rooli ja asiantuntijuus on välttämätöntä tunnistaa osana huumekysymyksen ratkaisua.

Samalla ennaltaehkäisy kuuluu kaikille. Niin päivittäisten kohtaamisten kuin valtakunnanpolitiikankin tasolla on pystyttävä puhumaan päihteistä neutraalisti ja asiallisesti, stigmaa lisäämättä. Näin luodaan ympäristö, jossa ihmiset uskaltavat kertoa ongelmistaan ja hakea apua ajoissa.

Lopuksi haluan korostaa yhtä keskeistä periaatetta: toimiva sosiaalipolitiikka on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Yhteiskunnan sisäinen turvallisuus ei vahvistu sillä, että osa väestöstä työnnetään marginaaliin laittomien päihteiden käytön vuoksi. Turvallisuus rakentuu osallistumisesta, yhdenvertaisista mahdollisuuksista ja siitä, että ihmiset kokevat olevansa osa ympäröivää yhteiskuntaa.

Kiitos.