Julkaistu 1.3.2025
Medialla on keskeinen rooli huumeita koskevassa julkisessa keskustelussa. Huumeita ongelmallisesti käyttäviin ihmisiin liitetty stigma ilmenee ja rakentuu julkisessa keskustelussa ja tarinoissa. Median kuvaukset käyttävistä ihmisistä ilmentävät julkista, sosiaalista stigmaa, mutta samalla kertovat myös sisäistetystä stigmasta, toisin sanoen siitä, miten käyttävä ihminen omaksuu häntä ympäröivät, yhteiskunnassa vallitsevat negatiiviset asenteet osaksi kokemusta omasta itsestään.
Stigma toiseuttaa ja syrjäyttää
Huumeita ongelmallisesti käyttävien ihmisten kuvaukset rakentuvat toiseuden, poikkeavuuden ja moninaisten ongelmien kautta. Stigmasta puhutaan mediassa suoraan ja sitä pyritään osittain myös vastustamaan, mutta tästä huolimatta käyttäviä ihmisiä toiseutetaan. Tämä heijastaa yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä ja ylipäätään kielteisiä asenteita käyttäviä ihmisiä kohtaan. Tällaiset asenteet esimerkiksi terveydenhuollossa voivat estää käyttäviä ihmisiä saamasta tarvitsemaansa hoitoa.
Ongelmaisesti huumeita käyttävät ihmiset esitetään useimmiten riippuvuuden passiivisina uhreina, mikä toistuu riippuvuustarinoissa. Häpeän ja syyllisyyden kokemukset esitetään keskeisenä osana ongelmakäyttöön liittyvää riippuvuustarinaa. Ainoastaan yksittäisissä tapauksissa ongelmallisesti huumeita käyttävä ihminen esitetään toimijuuden kautta.
Huumeisiin ja niitä käyttäviin ihmisiin liitetään uhkaa ja vaaraa. Huumeiden stigmatisointi näyttäytyy koko yhteiskunnan läpäisemänä ja julkisessa keskustelussa ikään kuin annettuna ja itsestäänselvänä.
Stigman kyseenalaistamiselle ja purkamiselle ei tunnu olevan tilaa nykyilmapiirissä. Vaikka suomalaisten huumekokeilut ovat etenkin nuorten keskuudessa yleistyneet, olemme edelleen narkofobinen yhteiskunta, jossa huumeiden käyttöön liittyy vahva kielteinen stigma. Rajoittavaa, tiukkaa huumepolitiikkaa tuetaan yhteiskunnassamme laajalti; esimerkiksi kovia rangaistuksia huumerikoksista pidetään yleisesti hyväksyttävinä, ansaittuina.
Julkiset tarinat ovat yksipuolisia
Huumeiden käytön myönteisistä tai tavoitelluista puolista, kuten niiden tuottamasta mielihyvästä, vaietaan yhteiskunnassamme edelleen. Pelkästään keskustelun herättely käytön rangaistavuudesta luopumisesta yhdistetään usein huumemyönteisyyteen.
On yleisesti tunnettua, että terveysalan suuret toimijat, kuten THL ja WHO, samoin kuin lukuisat kansalaisjärjestöt kannattavat käytön dekriminalisointia perustaen kantansa tutkimusnäyttöön. Tästä huolimatta huumeisiin liittyvät kysymykset nähdään Suomessa yhä ennen kaikkea kriminaalipolitiikan kautta.
Sosiaali- ja terveysministeriön korosti vuonna 2023 kotimaisessa mediassa tarvetta moniäänisyydelle ja lähestyttävyydelle muun muassa riippuvuus- ja päihdeaiheissa. Samalla mainittiin myös kunnioittavan ja neutraalin sanaston käyttö.
Median tarjoamat mielikuvat ja kerrontatavat huumeiden käytöstä ja ongelmallisesti käyttävistä ihmisistä näyttäytyvät ristiriitaisina suhteessa näihin suosituksiin. Sanasto saattaa olla päällisin puolin neutraalia, vaikka huumeiden ongelmakäytön yhteyteen liitetään usein sensaatiohakuista kielenkäyttöä, kuten kuvauksia “huumehelvetistä” tai “loputtomasta kierteestä”. Moniäänisyydelle tai lähestyttävyydelle ei kuitenkaan juuri anneta tilaa. Tuntuu siltä kuin lukisimme yhtä ja samaa tarinaa yhä uudelleen.
Yksipuoliset riippuvuustarinat uhriuttavat
Huumeiden käytön ja käyttäjäksi leimautumisen stigmaa pelätään, mikä johtaa käytön salailuun. Stigma näyttäytyy myös ”normaalien” ihmisten suhtautumisessa käyttäviin ihmisiin, jotka kohtaavat muun muassa paheksuntaa kaduilla ja alentavaa kohtelua terveydenhuollossa. Mitä pidempään käyttö on jatkunut, sitä enemmän tarinoissa huumeita käyttävistä ihmisistä korostuvat heitä toiseuttavat piirteet, kuten rikollisuuden kaltaiset ja erilaiset yhteiskunnallista järjestystä uhkaavat asiat.
Huumeisiin liittyvä stigma mainitaan usein perusteluna sille, miksi mediassa haastatellut huumeita käyttävät ihmiset eivät esiinny omilla nimillään. Poikkeuksen tekevät harvat aiemmin huumeita käyttäneet tai nykyään käyttävät ihmiset. Omalla nimellä esiintyminen liittyy etenkin aiemmin käyttäneiden ihmisten kohdalla pyrkimykseen vähentää stigmaa. Aktiivisesti yhä käyttävien ihmisten kohdalla käytöstä puhuminen voi kertoa esimerkiksi välinpitämättömyydestä, siitä ettei enää ole mitään menetettävää tai halusta kyseenalaistaa vallitseva systeemi sekä sosiaalisen stigman asema.
Käyttäviin ihmisiin liitetyt mielikuvat voivat silti olla monin tavoin jännitteisiä ja niissä esiintyy ristiriitaisuutta. Esimerkiksi aktiivisesti käyttävä ihminen ei välttämättä näyttäydy passiivisena uhrina, vaan tarinalliset kuvaukset voivat sisältää piirteitä aktiivisesta toimijuudesta. Sen sijaan käyttöön ajautumisen teemat rakentavat yleisesti tarinaa ”riippuvuuden uhreista”, jotka näyttäytyvät ensisijaisesti passiivisuuden kautta.
Tarve moniäänisemmälle huumekeskustelulle ja dekriminalisaatiolle
Mikäli halutaan vähentää huumeiden käytön stigmaa, käyttävien ihmisten oman äänen kuuluvaksi tekeminen ja heidän tarinoidensa kertominen on merkityksellistä. Kun on kyse niinkin kiistellystä ja tabuluonteisesta aiheesta kuin huumeet, olisi siitä käytävää julkista keskustelua syytä laajentaa ja antaa tilaa moniäänisyydelle sen sijaan, että toistetaan ahdasrajaista ja yksipuolista tarinaa ”pahoista huumeista”, jotka vievät ihmisiä ”pohjalle”.
Huumeisiin liittyvä sosiaalinen stigma ilmenee monin eri tavoin. Stigman vaikutukset yksilölle ja yhteisölle ovat kaiken kattavia, ja ne ansaitsevat osakseen muunkinlaista tutkimuksellista huomiota kuin kauhutarinoita ja kuolinsyyraportteja.
…
Artikkeli on mukailtu tiivistelmä Turun yliopistossa sosiaalityötä opiskelevan Laura Tiaisen Helsingin Sanomien huumeuutisointia käsittelevästä kandidaatintyöstä ”En mä ole mikään nisti. Älä enää koskaan sano mua narkomaaniksi.” : Huumeiden ongelmakäyttäjiin liitetyn stigman rakentuminen julkisessa keskustelussa”.
Lue koko työ täältä.