Huumeista ja niiden käytöstä julkisesti puhumisesta

Mediassa huumeista puhuminen on lisääntynyt Suomessa, mutta puhe on edelleen varsin yksipuolista. Julkisesti hyväksyttyä on puhua huumeista negatiiviseen, moralisoivaan ja tuomitsevaan sävyyn. Käyttäjien kokemista huumeiden hyödyistä ei ole helppo puhua. Vaikka he ovat vain pieni vähemmistö, Suomessa lähinnä ongelmakäytön lopettaneet voivat puhua kokemuksistaan – ja silloinkin usein vain varoittavana esimerkkinä. Toisinaan ihmiset, joiden toimeentulo on turvattu, voivat kertoa psykedeeliterapiastaan tai jotkut taiteilijat voivat puhua kannabiksen käytöstään sillä edellytyksellä, että heillä ei ole alaikäisiä lapsia, mutta siinäpä se pitkälti on.

Ne, jotka väittävät, että huumeet ovat aina pahasta ja käyttö aina ongelmallista, eikä huumeissa ole mitään hyvää, eivät tiedä mistä puhuvat, valehtelevat tai tietoisesti vaikenevat huumeiden positiivisista puolista. Todellisuudessa aihe on valtavan moniulotteinen, ja siitä monisävyisesti julkisesti puhuminen on tärkeää, jopa pakollista, jotta erittäin huolestuttava ja yhä paheneva huumetilanteemme saadaan lopulta käännettyä paremmaksi. 

Huumeongelmiin voidaan puuttua ajoissa vain, jos aiheesta voi puhua ilman pelkoa – tämä tarkoittaa myös huumeiden myönteisiä ja tavoiteltuja positiivisia vaikutuksia. 

Huumeita käytetään hyötyjen takia

Huumeita käytetään moniin eri tarkoituksiin, eikä käyttö ole aina joko viihde- tai ongelmakäyttöä – kyseessä on spektri. On olemassa monenlaisia käyttäjiä, käyttötapoja ja -tarkoituksia. 

Onko se kannabista illalla kotona töiden jälkeen rentoutumiseen, psykedeelejä tai MDMA:ta terapeuttisesti, rauhoittavia paniikkikohtausten ehkäisemiseksi julkisilla paikoilla, opioideja toimintakuntoisena pysyäkseen vai kokaiinia tai amfetamiinia bileissä viikonloppuisin hauskanpitoon ja arjen unohtamiseen? Näissä kaikissa huumeissa, niiden käyttötavoissa ja vaikutuksissa on suuria eroja, mutta siltikään niitä ei usein erotella, vaan kaikki laittomat huumeet niputetaan yhteen kiinnittämättä huomiota eroihin niiden vaikutuksissa ja niiden käyttöön liittyvissä riskeissä. Samanaikaisesti emme kiinnitä riittävästi huomioita laillisten päihteiden ja lääkkeiden vaaroihin, vaikka huumeisiin verrattuna alkoholi aiheuttaa moninkertaisesti enemmän häiriöitä, väkivaltaa, kuolemia ja kuluja, ja vaikka buprenorfiini aiheuttaa valtaosan huumekuolemista. 

Ihmiset käyttävät huumeita aina johonkin tarkoitukseen ja tarpeeseen – monet lääkitsevät itseään tuskaan tai kipuun, henkiseen tai fyysiseen. Huumeen, päihteen tai laittomasti hankitun lääkkeen ottaminen on usein ainoa mahdollisuus, kun palveluja ei ole tarjolla. Toisaalta palveluissa pitää salata oma käyttö tai lopettaa se, jotta saisi apua esimerkiksi mielenterveyden ongelmiin tai neuropsykiatrisiin haasteisiin, joita on itselääkinnyt huumeilla. 

Hyvän olon saavuttaminen on yksi olennaisimmista ja tärkeimmistä syistä huumeiden käyttöön. Kaikki me haluamme, että meistä tuntuisi hyvältä – tai ettei meistä ainakaan tuntuisi pahalta ja ettemme joutuisi kärsimään. Voimakkaat hyvän olon kokemukset ja euforia tai eeppinen bileilta ystävien kanssa voivat tehdä elämästä elämisen arvoista ja pelastaa ihmiselämiä. 

Omakohtaisista kokemuksista huumeista vaietaan

Nykyisessä yhteiskunnallisessa ilmapiirissä puhuminen huumeiden käyttäjistä neutraalisti tai puhuminen huumeista ilman niiden vaarallisuuden korostamista herättää voimakasta vastustusta. Huumeiden käyttö onkin meillä niin tuomittava asia, että se yksin riittää tekemään yksilön muista ominaisuuksista näkymättömiä tai epäoleellisia – yhteiskunnan silmissä kaikki huumeiden käyttäjät ovat moraalisesti korruptoituneita rikollisia. Toisinaan tämä voikin olla totta, mutta useimmiten se ei sitä ole.

Huumeita käyttävät ihmiset vaikenevat julkisesti aiheesta, koska he pelkäävät rangaistuksia ja opiskelu- tai työpaikan menettämistä sekä ihmisten, jopa omien läheisten tuomitsemista ja syrjimistä. Aihe on niin arkaluontoinen, että siitä vaietaan terveydenhuollossa toimeentulon, ja lastensuojelussa huoltajuuden menettämisen pelossa. Vapaa-ajalla tapahtuvan huumeiden käytön ei kuitenkaan tulisi määrittää oikeutta mielipiteeseen tai toimijuuteen missään roolissa tai olla oikeutus kontrollitoimille sen enempää kuin alkoholin juomisenkaan. 

Niiden, joilla menee ihan hyvin – eli suurimman osan huumeita käyttävistä ihmisistä – ei kannata lähteä heiluttamaan venettä ja puhua omasta käytöstään tai koko aiheesta, sillä he pelkäävät, että siitä voi koitua heille ongelmia. Jos et puhu viranomaisille, elämäsi on kunnossa sekä pukeudut ja käyttäydyt normaalisti, Suomessa onkin suhteellisen helppo käyttää huumeita niin, ettei siitä joudu vaikeuksiin.

Rangaistukset estävät käytöstä puhumisen ja lykkäävät avun hakemista

Suurin osa huumeiden käytöstä ei näy samalla lailla ulospäin kuin julkinen ongelmakäyttö, ja jos käytöstä vaikenee ja sen piilottaa, sitä ei voi käyttää syrjimisperusteena. Suurinta osaa huumeiden käyttäjistä ei tunnistakaan kadulla – klubeilla taas huumeiden käyttö on vaiettu julkinen salaisuus, täysin normaalia, jopa hyväksyttävää. Silti, kun ajatellaan sanaa “huumeiden käyttäjä” tai vähemmän stigmatisoivaa termiä “huumeita käyttävä ihminen”, useimmat kuvittelevat riippuvuudesta kärsivän moniongelmaisen ihmisen. Pääosa niistä käsityksistä joita ihmisillä on huumeisiin liittyvistä ongelmista, ja joihin huumepolitiikassakin enimmäkseen vedotaan, on syntynyt kokemuksista juuri tästä julkisesti riippuvuuksista kärsivien ryhmästä. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö myös huumeita ei-ongelmallisesti käyttävät “tavalliset” ihmiset kärsi kriminalisoinnista – onkin odotettavissa, että huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumisen myötä nyt piilossa oleva tarve päihdepalveluille tulee esiin. 

Stigma ja rangaistavuus nostavat kynnystä hoitoon hakeutumiselle ja vähentävät huumeiden käytöstä puhumista sote-alan ammattilaisille (puhumattakaan sitten alan ammattilaisten itsensä keskuudessa!). Huumeiden käytöstä kiinni jääminen voi olla eräillä aloilla opiskelulle ja työskentelylle este tai hidaste. Käyttörikosmerkinnässä voi kuitenkin olla kyse vain huonosta tuurista festareilla pilven kanssa tai sitten sen taakse voi kätkeytyä vaikea huumeongelma. Jos huumeiden käyttö on jo loppunut, omasta käytöstä puhuminen ja omien kokemusten hyödyntäminen ovat sote-alalla, erityisesti järjestöpuolella, niin kokemusasiantuntijoiden kuin -ammattilaisten hyödyntämä voimavara. Se mahdollistaa samaistuttavan inhimillisen kohtaamisen, auttaa ennakoimaan ja setvimään haastavia tilanteita sekä luo toivoa oman toipumisen suhteen. Toisaalta, jos ammattilaisen käyttö on yhä jatkuvaa, siitä puhuminen on alalla valtava tabu, olipa kyse millaisesta käytöstä tahansa. 

Kokemusasiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia hyödynnetään nykyisin mielenterveys- ja päihdetyön kentällä melko laajasti, vaikka usein heidän mukanaolonsa erilaisissa verkostoissa ja työryhmissä on enemmänkin muodollisuus, eikä heidän äänensä tule kovin hyvin kuuluviin. Kokemusasiantuntijat eivät kuitenkaan yleensä edusta huumeita käyttäviä ihmisiä, vaan käytön lopettaneita. Usein heidän näkökulmansa ja mielipiteensä saattavat olla erittäin negatiivisia huumeita käyttäviä ihmisiä kohtaan. Vaikka huumeita käyttäneitä ihmisiä on Suomessa noin miljoona, heitä ei edusta oikeastaan kukaan.

Huumepuheen vapautuminen

Huumeista on julkisesti erittäin vaikea puhua millään järjellisellä tavalla, ilman moralisointia ja syyllistämistä, sillä huumeiden vastainen propaganda 60-luvulta alkaen on vaikuttanut huomattavasti valtaväestön mielipiteisiin aiheista. Suurimman esteen rehelliselle ja avoimelle puheelle aiheuttaa silti käytön rangaistavuus. Nyt äänessä ovat usein ne, jotka tietävät aiheesta kaikista vähiten tai joiden tunteentäyteiset mielipiteet perustuvat kokemuksiin läheisten ongelmakäytöstä tai huoleen lapsista ja nuorista. Myöskään poliisi ei ole huumeasioiden asiantuntija vaan yleiseen järjestyksen ylläpitoon ja rikollisuuden estämiseen keskittyvä viranomainen, joka näkee huumeet työnsä ja sitä määräävien lakien vuoksi hyvin yksipuolisesti, keskittyen vain ikävämpiin huumehaittoihin.

Huumeita käyttävien ihmisten sortaminen on sisäänrakennettu nykyisiin lakeihin ja koko järjestelmään. Huumeiden käytön kriminalisointi nähdään nykyisin onneksi yhä enemmän ihmisoikeusrikkomuksena. Voimakkaan kielteiset näkemykset huumeista johtavat kannattamaan tiukkaa linjaa huumekontrollissa, usein ilman käsitystä siitä, mitä haitallisia käytännön seurauksia tällaisesta suhtautumisesta koituu. Vihamielinen asenne huumeita käyttäviä ihmisiä kohtaan vie huomiota pois taustalla vaikuttavista tekijöistä, kuten köyhyydestä, työttömyydestä, neuropsykiatrisista haasteista ja syrjäytymisestä. Kielteiset asenteet ja rangaistukset tekevät huumeongelmien käsittelemisen normaaleissa sosiaalisen elämän verkostoissa, kuten perheissä, kouluissa tai työpaikoilla lähes mahdottomaksi. Ympäröivä yhteiskunta halveksuu, pelkää, hiljentää ja pyrkii kontrolloimaan huumeiden käyttäjiä ja pahimmillaan käyttäjät vastavuoroisesti halveksivat yhteiskuntaa, pelkäävät viranomaisia ja vetäytyvät yhä enemmän omiin piireihinsä. 

Suomessa on vielä pitkä matka kuljettavana siihen, että pääsemme puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja pystymme paremmin ehkäisemään päihdeongelmia sekä ottamaan käyttöön uusia haittoja vähentäviä menetelmiä. Me tarvitsemme parempia palveluita sekä terveempää, empaattisempaa tai vähintäänkin neutraalimpaa suhtautumista huumeita käyttäviin ihmisiin, sillä he voivat olla ketä vain – he voivat olla sinä tai sinun läheisesi. Ja heillä kaikilla on sanottavaa…