Kuva lasipiipusta, joka soveltuu esimerkiksi alfa-PVP:n käyttöön.

Tiedote: Ministerin pakkohoitoehdotus on halpa silmänkääntötemppu

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosen ehdotus vapaaehtoisesta pakkohoidosta osana huumekriisin ratkaisemista on halpa silmänkääntötemppu, muistuttaa Humaania päihdepolitiikkaa ry.

Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen kommentoi viikonloppuna MTV Uutisille, että esittää hallituksen sisällä vapaaehtoisen pakkohoidon mahdollistamista lailla. Se tarkoittaa sitä, että henkilö voi päihdehoitoon päästessään sopia, että häntä ei päästetä kesken hoidon pois, vaikka hän sitä itse vaatisi.

Ehdotus on monella tavalla ongelmallinen, ja apuna tehoton.

Suomen huumetilanteen ongelma ei ole se, että huumehoitoon päässeet eivät pysyisi siellä, vaan että hoitoon pääsy on hidasta ja vaikeaa, eivätkä kaikki halukkaat sinne pääse. Hoitoon tulisi päästä nopeasti ja ilman korkeaa kynnystä, mutta todellisuus on silti se, että huumeongelmista kärsivän hakiessa apua joudutaan tarjoamaan ei-oota ja aikaa myöhemmälle ajankohdalle, jolloin hoitoa hakeva voi olla taas tavoittamattomissa päihdekurimuksessa tai pahimmillaan kuollut. Lisäksi sekä avo- että laitoshoitojen määrä on vähentynyt merkittävästi ja pitkiä hoitojaksoja ei ole enää tarjolla.

Grahn-Laasosen ehdotus kuvaa hyvin sitä, miten hallitus näpertelee huumekysymyksen ympärillä. Mikään ei saisi maksaa mitään, joten ehdotetaan vain temppuja, jotka eivät vaadi aitoa panostamista ihmisten terveyteen. Toisaalta pakkohoito voi maksaa huomattavasti enemmän vapaaehtoiseen hoitoon verrattuna, sillä se vaatinee poistumisen estävää suljettua laitosympäristöä. Samalla rahalla voisi varmasti hoitaa monta vapaaehtoiseen hoitoon haluavaa ja korkealla motivaatiolla varustettua henkilöä.

Kun todellinen ongelma on päihdehoidon resurssipula, siitä seuraava hoitovelka ja myöhästyvän hoidon aiheuttama inhimillinen korko, näyttää ministerien toiminta vastuuttomalta. Aivan kuin ministeri tarjoaisi kovaotteiselta kuulostavaa, mutta todellisuudessa tehotonta kikkaa esiintyäkseen edukseen samalla, kun ihmisiä kuolee hoitamattomien huumeongelmien takia.

On vastuutonta ja ristiriitaista tarjota ratkaisuksi pakkohoitoa tilanteessa, jossa kaikki halukkaatkaan eivät pääse hoitoon. Vapaaehtoinen pakkohoito ei tätä miksikään muuta, sillä sitäkin varten ihmisen pitäisi ensin päästä hoidon piiriin. Lisäksi pakkohoito koskisi vuosittain todennäköisesti vain pientä ryhmää ihmisiä, joten sen ehdottaminen lienee pikemminkin ministerin yritys lähettää signaali kovien keinojen käytöstä huumeongelman ratkomisessa.

“Vapaaehtoinen” pakkohoito ei myöskään ole ongelmaton malli. Ruotsista tiedämme, että pakkohoidettujen opioidiaddiktiosta kärsivien kuolleisuus on heti hoidon loputtua häkellyttävän korkea. Hoitomotivaation korvaaminen pakolla voi siis johtaa nopeaan retkahtamiseen, joka yhdistyneenä laskeneeseen toleranssiin voi olla kohtalokas.

Ilmeistä on myös se, että ihmisten pitäminen pakolla hoidossa mahdollisesti hyvin heikossa tilanteessa tehdyn sopimuksen nojalla on perusoikeuksien kannalta hyvin ongelmallista. Jos “vapaaehtoinen” pakkohoito tulee mahdolliseksi, se voi muodostua epäviralliseksi käytännöksi, jossa pakkohoitoon suostuminen voisi pahimmassa tapauksessa olla joissain tapauksissa edellytys hoidon saamiselle. Tälläkin hetkellä tiedämme, että laitoshoidossa lainsäädännölle viitataan paikoin kintaalla. 

Suomen heikentynyt huumekriisi on ensisijaisesti hoitokriisi: Huumehoitoon pääsy on vaikeaa, tarjotut hoitotyypit yksipuolistuneet ja siihen sijoitetut resurssit vähentyneet. Kun hoitoon ei pystytä ohjaamaan eivätkä ihmiset saa hoitoa, seurauksena on kriisiytynyt tilanne kaduilla. Tämä korostuu nyt tilanteessa, kun huumemarkkinat ovat muutoksessa käytettyjen aineiden ja käyttötapojen muuttuessa.

Hallitusta olisi syytä muistuttaa siitä, että huumeriippuvuudesta kärsivät käyttävät valtaosan kaikesta Suomessa kulutetuista huumausaineista. Pitämällä huolta siitä, että kaikki apua hakevat pääsevät viiveettä toimivan hoidon piiriin, hallitus voisi aidosti vaikeuttaa huumeita maahantuovien rikollisten bisnestä. Toimiva huumehoito vähentää huumeiden kysyntää ja syö rikollisten markkinat. Se on tehokkain tapa puuttua järjestäytyneen rikollisuuden tuloihin, jota hallitus on väittänyt keskeiseksi tavoitteekseen.

Uusista pakkokeinoista haaveilun sijaan voisi keskittyä olennaiseen: Huumehoidon resurssit pitää laittaa kuntoon, huumeiden käyttö tulee dekriminalisoida avun hakemisen kynnyksen minimoimikseksi sekä uusien hoitomenetelmien mahdollistamiseksi ja käyttäjien tavoittamiseen sekä hoitoon ohjaamiseen tulee panostaa sallimalla huumeiden valvottujen käyttötilojen perustaminen.

Humaania päihdepolitiikkaa ry

Lisätietoa:
Ministeri MTV:lle: Suomen huumekriisiin vapaaehtoista pakkohoitoa – tätä se tarkoittaa https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/grahn-laasonen-selvityksessa-uusi-keino-puuttua-vakavaan-huumetilanteeseen-tulen-esittamaan-hallituksen-sisalla/9240620

Increased risk of death immediately after discharge from compulsory care for substance abuse https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/35617775/

Huumeriippuvaisten auttaminen on tehokkain tapa vaikuttaa huumemarkkinoihin
https://hppry.fi/blog/2023/10/31/huumeriippuvaisten-auttaminen-on-tehokkain-tapa-vaikuttaa-huumemarkkinoihin/

Kuva: Wikimedia Commons

Posted in Artikkelit.