Huumepolitiikan vaihtoehdot: Konkretiaa keskusteluun

Julkaistu 16.2.2018.

Huumausainepolitiikkaa koskeva keskustelu kärsii siitä, että nykyisen politiikan vaihtoehtojen kirjoon viitataan usein yksinkertaistaen termillä “laillistaminen”. Välillä puhutaan käytön laillistamisesta ja välillä huumekaupan laillistamisesta alkoholin tapaan. Laillistamisen lisäksi keskustelussa toistuvat käsitteet dekriminalisaatio ja depenalisaatio. Näille termeille ei ole yhtä oikeaa määritelmää, ja saman yleiskäsitteen mukaista politiikkaa voidaan toteuttaa eri maissa hyvin eri tavoin.[1] Avaamme tässä artikkelissa nämä käsitteet helpommin ymmärrettävään muotoon. Huumepoliittisen keskustelun yhteydessä on syytä pitää mielessä, että nykykäytännöille on monenlaisia vaihtoehtoja.

Depenalisaatio, dekriminalisaatio ja laillistaminen

Tässä Euroopan huumeseurantakeskuksen animaatiossa selvennetään depenalisaation, dekriminalisaation ja laillistamisen määritelmät siten kuin ne on huumepoliittisessa keskustelussa yleensä totuttu mieltämään.

 

Depenalisaatiolla tarkoitetaan yleensä sitä, että huumausaineen käyttö säilyy edelleen rikoksena, mutta siitä jätetään tuomitsematta. Tällöin käyttöön ei myöskään ole mielekästä kohdistaa merkittävää poliisivalvontaa. Esimerkiksi Alankomaissa suhtaudutaan tällä tavalla kannabiksen hallussapitoon omaa käyttöä varten. Lisäksi kannabiksen myyminen ns. coffee shopeissa on depenalisoitu, eli se ei varsinaisesti ole sallittua, mutta siitä ei tietyin ehdoin nosteta syytteitä.[2,3]

Dekriminalisaatiolla tarkoitetaan yleensä sitä, että huumausaineen käyttö ei ole enää rikos. Käyttö voi silti olla kielletty ja lievästi rangaistava rike, kuten vaikkapa matkaliputta matkustaminen tai väärin parkkeeraaminen. Rike ei kuulu rikosoikeuden vaan hallinto-oikeuden piiriin. Esimerkiksi Portugalissa suhtaudutaan tällä tavoin kaikkien huumausaineiden käyttöön: Jos henkilöltä löydetään huumausainetta korkeintaan kymmenen päivän tarpeisiin, asia käsitellään hallinnollisena rikkeenä.[2] Käyttäjä ei lähtökohtaisesti saa rangaistusta, vaan asia käsitellään seuraamuslautakunnassa, josta käyttäjä voidaan esimerkiksi ohjata hoitoon tai kevyempään interventioon. Ensikertalaisen kohdalla asia voidaan jättää sikseen, mutta jos kiinnijääminen toistuu, voidaan antaa rikesakko. Periaate on melko samanlainen kuin silloin, kun Suomessa poliisi löytää alaikäiseltä alkoholia: annetaan vahva signaali siitä, ettei kyse ole hyväksyttävästä toiminnasta, ja asiaan puututaan, muttei kuitenkaan rikosoikeudellisin keinoin.

Oli siis kyse depenalisaatiosta tai dekriminalisaatiosta, kummassakaan tapauksessa huumausaineiden käytöstä ei tule täysin laillista, vaan teon vakavuutta, valvontaa ja seuraamuksia kevennetään. Lailliseenkin käyttöön liittyy yleensä jonkinlaisia sääntöjä. Suomessa järjestyslaki rajoittaa päihdyttävien aineiden nauttimista tietyissä ympäristöissä, ja tupakkalaissa on säädetty, että sisätiloissa tupakoiva voidaan tuomita tupakointirikkomuksesta sakkoon.

Laillistamisella tarkoitetaan yleensä sitä, että käytön lisäksi myöskään huumausaineen myyminen ei ole enää rikos. Tällöin myymiselle on määritelty säännöt, jotka koskevat esimerkiksi esimerkiksi ikärajoja, verotusta, myyntilupia tai viinakortin tapaan ostokiintiöitä. Myyminen olisi siis tupakan ja alkoholin myynnin tapaan säänneltyä. Huumeiden kohdalla harvemmin näkee ehdotettavan täysin vapaita markkinoita, joissa myymiseen ei liittyisi minkäänlaista rajoittavaa sääntelyä (vrt. kahvi).

Edellä kuvatut määritelmät ovat suurpiirteisiä, ja sama termi voi eri maissa viitata käytännössä hyvinkin erilaisiin ratkaisuihin. Edellä mainitun termistön keskeisimmistä määritelmistä vallitsee huumausainepoliittiseen keskusteluun perehtyneiden keskuudessa melko selkeä yksimielisyys, mutta laajemmassa maallikkokeskustelussa termejä saatetaan käyttää muillakin tavoin. Depenalisaatio, dekriminalisaatio ja laillistaminen ovat yleiskäsitteitä, joita käytetään myös muualla kuin huumepoliittisessa keskustelussa. Käsitteiden vakiintuneita käyttötapoja tuntematon saattaisi yhtä hyvin puhua esimerkiksi huumeiden myynnin dekriminalisaatiosta tai käytön laillistamisesta. Mikäli ei ole tietoinen termien yleisesti mielletyistä merkityksistä, saattaa laillistamisesta puhuva tarkoittaa jotain muuta kuin sitä, mitä käsitteellä huumepoliittisessa keskustelussa tavataan tarkoittaa: Nettimedioissa voi törmätä lukijakyselyyn,[4] jossa kysytään, pitäisikö huumeet tai kannabis laillistaa ilman, että tarjotaan minkäänlaista määritelmää siitä, mitä laillistamisella kyseisessä kontekstissa tarkoitetaan. Kaikki kyselyyn vastaajat tuskin mieltävät tällaisia kysymyksiä täysin samalla tavalla.

Hyvä ja huono esimerkki

Huonona esimerkkinä nostamme esiin eduskunnan suullisella kyselytunnilla 21.9.2017 esitetyn kysymyksen.[5]

Suullinen kysymys alkaa kansanedustaja Kiurun huolenilmaisulla huumetilanteesta. Hän kysyy, onko asiaan suunnattu tarpeeksi resursseja. Vastaus väistellään sote-keskusteluun, ja aihe vaihtuu laillistamiseen. Kyseinen keskustelu on kuitenkin merkityksetöntä, koska keskustelijat eivät tarkemmin määrittele, mistä tarkalleen puhuvat. Kansanedustaja Pakkanen tiedustelee hallituksen kantaa kannabiksen laillistamiseen, mutta ei tarkenna, viittaako kannabiksen käytön, kasvattamisen, myymisen vaiko kaikkien kolmen laillistamiseen. Tarkoittaako hän ehkäpä laillistamista alkoholin tapaan kontrolloiduksi aineeksi, tai laillistamista kahvin tapaan kontrolloimattomaksi aineeksi? Oikeusministeri Häkkänen vastaa, mutta hänenkään tapauksessaan ei voi olla varma siitä, mihin kysymykseen.

Joutavilla yksityiskohdilla ei vaikuta olevan väliä, eikä sen enempää kysyjä kuin vastaajakaan ilmennä todellista yritystä keskustella aiheesta vakavasti. Huumeita vastustavalle ja tervettä elämää kannattavalle on tarjolla helppoja irtopisteitä, ja huumausainepolitiikan uudistamisen vastustajille puhe laillistamisesta tarjoaa helpon olkiukon lyötäväksi. Kun ei tarkemmin määritellä, mistä puhutaan, ei näkemyksiään juurikaan tarvitse vaivautua perustelemaan. Sen sijaan voidaan vain puhua mielikuvatasolla ympäripyöreitä.

Hyvänä esimerkkinä siitä, miten täsmällisemmällä kysymyksenasettelulla saadaan esiin eri vaihtoehtoja koskevat mielipiteet, on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen neljän vuoden välein tekemä väestökysely, joista viimeisin toteutettiin vuonna 2014.[6]

Viimeisimmän kyselyn mukaan 73 prosenttia vastaajista oli hiukan tai täysin eri mieltä siitä, että kannabiksen käytön tulisi olla sallittua. 17 prosenttia oli jokseenkin tai täysin sitä mieltä, että kannabiksen käytön tulisi olla sallittua. 10 prosentin saattoi olla vaikea ottaa kantaa senkin takia, etteivät välttämättä tienneet, mitä salliminen tarkalleen ottaen tarkoittaisi.

Samanaikaisesti kuitenkin vain 58 prosenttia vastaajista rankaisisi kannabiksen käytöstä.


Eli riippuen siitä, miten asiaa kysytään, 3/4 tai 3/5 kannatti kannabiksen käytön rangaistavuuden suhteen nykyistä politiikkaa. Jotta voidaan varmistua siitä, että kaikki puhuvat samasta asiasta, on oleellista täsmentää, mistä puhutaan.

Vuonna 2012 oikeusministeri Anna-Maja Henkriksson kertoi, ettei oikein tunne Portugalin mallia, muttei usko Suomen ottavan siitä esimerkkiä, koska huumeet eivät ole hyvästä.[7]

Huumausainepolitiikan uudistamisesta kysyttäessä ministerit tapaavat yleensä sanoa, että Suomessa ei ole mitään tarvetta muuttaa politiikkaa. Esimerkiksi Yle tuntui edelleen vuonna 2017 ottavan tämän annettuna.[8] Jos THL:n väestökyselyssä havaitut kehityskulut kuitenkin jatkavat 2010-luvun tähänastista trendiä, niin vaikka vuoden 2018 väestökyselyssä enemmistö ei edelleenkään kannattaisi kannabiksen käytön varsinaista sallimista, puolet vastaajista ei kuitenkaan rankaisi siitä. Tuolloin olisi puolen kansan mielipiteen halveeraamista, jos ministerit edelleen antaisivat ymmärtää, ettei politiikan muuttamiselle ole "mitään" tarvetta.

Puhu selvästi

Suurpiirteiset termit voivat olla käyttökelpoisia silloin, kun voidaan luottaa, että termit ymmärretään samalla tavalla puolin ja toisin. Ei kuitenkaan voi olettaa, että kaikki tuntisivat käytettyjen termien määritelmiä. Keskustelua ei voi jättää pelkästään asiaan tarkasti perehtyneiden asiantuntijoiden käsiin. Osallistumisen ei tule edellyttää syvällistä perehtymistä asiantuntijajargoniin. Keskustelussa on ilmaistava selkeästi, mistä tarkalleen puhutaan. Sivistyssanojen ja tulkinnanvaraisten kattokäsitteiden (“dekriminalisointi”, “depenalisointi”, “laillistaminen”) sijaan on syytä ilmaista mahdollisimman yksiselitteisesti, puhutaanko käytön seuraamusten keventämisestä tai poistamisesta vai jonkin huumausaineen asettamisesta alkoholin ja tupakan tavoin kontrolloidusti saataville.

Kesken tämän artikkelin viimeistelyä saimme iloksemme huomata, että keskustelukulttuurin kehittäminen ei ole kiinni pelkästään kansalaisjärjestöjen aloitteellisuudesta, sillä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos oli juuri julkaissut artikkelin, jonka viesti on hyvin samansisältöinen tämän artikkelin kanssa.[9] Keskustelun edistämiseksi aiomme jatkossa kirjoittaa tarkemmin kontrolloidun saatavuuden ja käytön rangaistavuuden teemoista.

Lähteet:

  1. A Quiet Revolution: Drug Decriminalisation Across the Globe. Release 2016 https://www.release.org.uk/publications/drug-decriminalisation-2016
  2. European Legal on Drugs: penalties for drug law offences country in Europe, EMCDDA http://www.emcdda.europa.eu/topics/law/penalties-at-a-glance
  3. Difference between hard and soft drugs. Government of the Netherlands https://www.government.nl/topics/drugs/difference-between-hard-and-soft-drugs
  4. Lääkettä vai huumetta? Testaa, mikä on asenteesi kannabikseen! Yle 23.10.2017 https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/10/23/kannabis-laaketta-vai-huumetta
  5. Pöytäkirjan asiakohta PTK 91/2017 vp https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Sivut/PTK_91+2017+28.3.aspx
  6. Suomalaisten huumeiden käyttö ja huumeasenteet - Huumeaiheiset väestökyselyt Suomessa 1992-2014 ://www.julkari.fi/handle/10024/130530
  7. Obs, Yle Fem 29.3.2012 https://www.youtube.com/watch?v=tGgrl9HaG5g
  8. THL avaa uutta uraa huumekeskustelussa: "Hyväksytään se tosiasia, että tuhannet käyttävät kannabista" Yle 16.10.2017 https://yle.fi/uutiset/3-9874646
  9. Huumausaineiden laillisuus ja käytön rangaistavuus. THL 9.2.2018 ://www.thl.fi/fi/web/alkoholi-tupakka-ja-riippuvuudet/huumeet/huumausainepolitiikka/huumausaineiden-laillisuus-ja-kayton-rangaistavuus
Posted in Artikkelit and tagged , , , , , , , , .