Julkaistu: 30.4.2020
Huumeiden käytön dekriminalisointi on toimiva tapa vähentää huumeiden käyttöön liittyviä ongelmia, kertoi Portugalin uudistusten parissa alusta asti työskennellyt sosiologi Nuno Capaz Huumepolitiikka.Nyt-seminaarissa. Hänen mukaansa ”Portugalin mallia” ei voi siirtää sellaisenaan muihin maihin kunkin maan tilanteen erityispiirteiden vuoksi.
Capaz kertoo, että Portugali päätti uudistaa huumepolitiikkansa, kun maassa vallitsi 1980-luvulla valtava heroiiniongelma. Suonensisäinen heroiinin käyttö ilmeni HIV- ja C-hepatiittitartuntoina, yliannostuskuolemina ja tuberkuloosina.
– Heroiinin käytöstä oli muodostunut täysi epidemia. Ongelma läpäisi koko yhteiskuntamme ja kosketti niin rikkaita, köyhiä kuin keskiluokkaisiakin, hän kertoo.
Huumetilanne lieveilmiöineen ei jäänyt kansalaisilta huomaamatta, ja mielipidemittausten mukaan kansa piti huumeita Portugalin kaikkein tärkeimpänä ongelmana.
– Jossain vaiheessa heroiiniriippuvaisia oli kaikkien tuttavapiirissä, ja jokainen tunsi henkilökohtaisesti heroiiniyliannostukseen kuolleen, Capaz kuvailee vallinnutta tilannetta.
– Tämä sysäsi hallituksen valmistelemaan huumepolitiikan muutosta.
Portugalilla ei Capazin mukaan ollut tuolloin yhtenäistä huumepolitiikkaa, eivätkä sen eri elementit – hoito, haittojen vähentäminen ja ennaltaehkäisy – muodostaneet järkevää kokonaisuutta. Tämän Portugalin hallitus päätti asiantuntijoiden avulla korjata.
Pelot osoittautuivat turhiksi
Asiantuntijaryhmissä rakennettu uusi huumepolitiikan malli päätyi kannattamaan huumeiden käytön dekriminalisointia, eli käytön siirtämisestä rikosoikeuden piiristä hallinnolliseksi kysymykseksi. Käyttö olisi edelleen kiellettyä, muttei enää rikos, vaan esimerkiksi parkkisakkoon vertautuva rike.
Tämä luonnollisesti herätti yhteiskunnallista keskustelua, ja eräät pelkäsivät sen tarkoittavan huumeiden vapaita markkinoita ja huumeturistien virtaa Portugaliin.
– Näin ei tietenkään tapahtunut. Käyttö ei edelleenkään ole laillista, eikä ostaminen ole helpottunut. Joten miksi kukaan lähtisi Portugaliin muuten kuin sään ja hyvän ruuan perässä, Capaz kysyy.
Pelkoja ilmaistiin myös siitä, että nuorten huumeidenkäyttö lisääntyisi dekriminalisoinnin myötä. Tämäkin pelko saatiin todeta turhaksi, ja lopulta kritiikki laantui.
– Jos huumeiden käyttöä ajattelee kysynnän ja tarjonnan kautta, dekriminalisointi ei vaikuta tarjontaan. Myynti on edelleen rikos, Capaz muistuttaa.
”Ihmiset kokeilevat huumeita lainsäädännöstä riippumatta”
Capaz painottaa, että huumeiden käytön dekriminalisointi ei ole sama asia kuin huumeiden laillistaminen. Huumeiden käytön dekriminalisoinilla tarkoitetaan sitä, ettei huumeiden käytöllä ole enää rikosoikeudellisia seuraamuksia.
– Käyttö on edelleen laitonta. Hallussapito ei edelleenkään ole laillista. Edelleenkään ei ole kauppoja, joista aineita saisi ostettua. Laittomat huumemarkkinat ovat edelleen voimissaan. Ainoa ero on, ettei hallussapitoa ole kriminalisoitu, Capaz täsmentää.
Käytännössä tämä on järjestetty niin, että jokaiselle huumausaineelle on määritelty noin kymmentä päiväannosta vastaava määrä, jonka alle jääviä määriä käsitellään rikoksen sijaan hallinnollisena rikkeenä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät joudu oikeuteen huumeiden käytön vuoksi, eivätkä he saa käytöstä tai hallussapidosta rikosrekisteriä.
Huumausaineiden käyttömääriin tämä ei ole Capazin mukaan vaikuttanut. Ihmiset eivät ajattele, että “poltanpa jointin, kun se on pelkkä hallinnollinen rike”. Sama pätee myös toisinpäin: ihmiset eivät myöskään aiemmin jättäneet huumeita käyttämättä, koska käyttö oli rikos.
– Ihmiset kokeilevat huumeita lainsäädännöstä riippumatta. Sellaisia ihmiset ovat, Capaz toteaa.
– Huumevapaata yhteiskuntaa ei ole koskaan ollut olemassa.
Dekriminalisointi mahdollistaa paremman huumepolitiikan
Capaz korostaa, että hänen mielestään dekriminalisoinnin merkitystä ylikorostetaan. Se voi kuitenkin tukea paremman huumepolitiikan tekemistä. Capaz kuvaileekin eräiden muutosten edellyttävän kokonaisvaltaisesti uutta lähestymistapaa.
– Dekriminalisointi on työkalu, joka helpottaa ja tehostaa muiden säädösten toimeenpanoa, mutta yksinään se ei ratkaise muita ongelmia kuin rikosrekisterimerkinnät.
Hän muistuttaa, että rikosrekisterimerkinnätkin ovat merkittävä ongelma, joka rajoittaa ihmisen mahdollisuuksia. Sitä kautta dekriminalisoinnilla on suora vaikutus huumeiden käytön stigmaan.
– [Rikosrekisteri] on asiakirja, josta käy ilmi, että henkilö on tehnyt tietyn rikoksen. Työtä, lainaa tai taloa haettaessa stigma voidaan tarkistaa, hän kuvailee merkinnän vaikutuksia Portugalissa.
Rikosoikeudesta terveyslähtöisyyteen
Capaz työskentelee itse niin kutsutuissa arviointilautakunnissa, joihin huumeiden käytöstä kiinni jäänyt henkilö ohjataan. Lautakuntien tehtävänä on tehdä arvio henkilön tilanteesta ja tarvittaessa ohjata tätä lisäavun piiriin.
Järjestelmän päämääränä on huumeita käyttävien kohtaaminen terveyslähtökohdista. Se ei etsi käyttäjiä, vaan käyttäjät saapuvat sen piiriin poliisin kautta jäätyään kiinni huumausaineiden hallussapidosta omaan käyttöön.
Arviointilautakunta esimerkiksi selvittää, onko henkilön kohdalla addiktiosta vai satunnaisemmasta käytöstä.
Käytännössä viihdekäytöstä kiinni jääneen käsittely päättyy suoraan tapaamiseen.
– Tämä toimii varoituksena tai keltaisena korttina. Tiedotamme henkilöä riskeistä, seuraamuksista ja laista, jonka jälkeen he saavat mennä menojaan. Tieto jää rekistereihimme, ja jos henkilö jää kiinni toistamiseen, tällä on seuraamuksia, Capaz kertoo.
Vaikka tapahtumasta ei jää rikosmerkintää, hallinnollisilla seuraamuksilla on rangaistuksenomainen luonne. Toistuvasti huumeista kiinni jäänyt henkilö voi saada esimerkiksi sakkoa, yhdyskuntapalvelua tai velvoitteen osallistua säännöllisiin tapaamisiin esimerkiksi työvoimatoimistossa.
”Oikeusjärjestelmästä ei ole heille mitään apua”
Capaz korostaa, että arviointilautakunnan tarkoituksena ei ole pakottaa ihmisiä lopettamaan huumeiden käyttöä, vaan heille annetaan hoitosuosituksia ja eteenpäin ohjaamista väärin- ja ongelmakäytön estämiseksi. Ihmisten painostaminen huumeiden käytön lopettamiseen ei näet ole realistinen tavoite.
– Tekemämme arvioinnin, eteenpäinohjauksen tai hoitosuosituksen tarkoituksena on estää väärinkäyttöä ja ongelmakäyttöä, hän kertoo.
Hän vertaa tilannetta siihen, kun ylipainoinen henkilö tulee tapaamaan lääkäriä. Lääkäri voi suositella ihmistä parantamaan elintapojaan parempaan suuntaan, mutta hyväksyy myös sen, jos henkilö ei näin toimi. Hän voi silti yrittää ehdottaa edes tapoja pienentää epäterveellisten tapojen haittoja.
Asenne on siis toisenlainen kuin rikosoikeudessa, jossa käytännössä annetaan ihmiselle tuomio täysin tietoisena siitä, että tämä hyvin mahdollisesti jää lähitulevaisuudessa uudelleen kiinni huumeiden käytöstä. Esimerkiksi vankeusrangaistukseen tuomitullakin on edelleen päihdeongelma vapautuessaan vankilasta.
– Voitte kuvitella, ettei tuomarilla ole tällaiseen tilanteeseen mitään ratkaisua.
Capazin mukaan tämä osoittaakin eron lääketieteellisen ja rangaistuskeskeisen lähestymistavan välillä. Portugalin muutoksessa oli hänen mukaansa kyse huumeiden käytön siirtämisestä terveydenhuoltoalan kysymykseksi.
– Tiedetään, ettei joitakin ihmisiä voida parantaa. Kaikki eivät tarvitse parantamista tai edes hoitoa. Jotkut tarvitsevat neuvontaa jos sitäkään. Oikeusjärjestelmästä ei ole heille mitään apua.
Poliitikkoja Capaz muistuttaa siitä, että hoidon tarjoaminen hoitoa tarvitseville on yhteiskunnalle huomattavasti halvempaa kuin kontrollipolitiikka.
Ongelmaisin kymmenys dominoi keskustelua
Capaz kertoo YK:n tilastoihin viitaten, että 90 prosentille käyttävistä huumeiden käyttö ei tuota ongelmia.
– Ainoa ongelma, josta tuo 90 prosenttia kärsii on se, että heidän käyttämänsä aine on laiton. Muilta osin heidän suhteensa kyseiseen aineeseen on ongelmaton, Capaz kuvailee.
Ongelmista kärsivällä kymmenyksellä ongelma koskee tavanomaisesti riippuvuutta. Tästä seuraa monesti se, ettei heillä ole varaa päivittäisannokseensa, mikä taas johtaa todennäköisesti rikoksiin.
Capazin mukaan politiikassa yleensä pohditaan ongelmaisinta kymmenystä, ei ongelmitta käyttävää enemmistöä. Myös huumepolitiikkaa tehdään usein ajatellen, että kaikilla huumeita käyttävillä on päihdeongelma.
Mallia Portugalista?
Capazin mielestä Portugalin huumepolitiikkaa ei tulisi kutsua malliksi, sillä se on kokonaisuus, joka on luotu erityisesti Portugalin tilannetta varten. Se koostui kaikkiaan kymmenistä toteutetuista suosituksista aina hoidon saatavuudesta matalan kynnyksen metadonikorvaushoito-ohjelman kehittämiseen. Hän uskookin, ettei sitä todennäköisesti kannata tai edes voi kopioida sellaisenaan minnekään muualle.
– Etsikää ratkaisut omiin ongelmiinne. Arvioikaa ongelmaa, käytettävissä olevia työkaluja ja etsikää tarvittavat ratkaisut, Capaz kehottaa.
– Tunnette todennäköisesti Suomen huumetilanteen, poliittisen tilanteen, vankilajärjestelmän, koulutusjärjestelmän ja terveydenhuoltojärjestelmän paljon minua paremmin.
Hän kuitenkin kritisoi näkemystä, jonka mukaan muutoksia ei voi tehdä, koska aihetta pitää tutkia lisää. Hänen mukaansa tutkimusnäyttöä on jo riittävästi toimien tekemiseksi, ja dekriminalisointi vaikuttaa toimivan.
Muutos ei poliisin kannalta merkittävä
Capaz kertoo, että huumepolitiikkaa uudistettaessa poliisi oli huolissaan, sillä se oli tottunut kohtaamaan huumeita käyttävät ihmiset rikollisina. Pian poliisit kuitenkin huomasivat, että huumeiden käytön ollessa hallinnollinen rike, se mahdollisti pedagogisemman lähestymistavan. Kun huumeita käyttäviä ennen uhattiin oikeustoimilla, nyt poliisi voi antaa tietoa laista ja kysellä siinä sivussa myös huumeiden myyjistä.
– Päätimme dekriminalisoida vapauttaaksemme poliiseja toimimaan muiden asioiden parissa, Capaz kertoo.
Samalla poliisi uudisti toimintatapaansa: Kun poliisi aiemmin keskittyi käyttäjiin saadakseen kiinni alaportaan myyjiä, nyt kohteena olivat alaportaan myyjien kautta keskiportaan kauppiaat.
– Saatavilla olevien tilastojen mukaan Portugalissa tehdään nykyään aiempaa vähemmän huumetakavarikoita, mutta haaviin jäävät määrät ovat aiempaa suurempia. Tämä tarkoittaa, että huumekaupan ketjussa on astuttu ylöspäin, Capaz kertoo.
– Ratkaiseva seikka on, että vaikka [poliisit] eivät aluksi innostuneet, he sopeutuivat. Heidän kannaltaan ero ei lopulta ole merkittävä.