Julkaistu 14.10.2020.
Suomessa pitäisi arvioida uudelleen, mitä huumepolitiikassa tavoitellaan ja millä keinoilla tulokset saavutettaisiin, sanoo THL:n tutkimusohjelmajohtaja ja Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja Tuukka Tammi. Artikkeli on tiivistelmä Tammen päihdepolitiikan tavoitteita käsittelevästä esityksestä Humaania päihdepolitiikkaa ry:n vuonna 2019 järjestämässä Huumepolitiikka.Nyt-seminaarissa.
Hänen mukaansa huumepolitiikassa pysähdytään harvoin miettimään, mitä tavoitellaan ja millä keinoin siinä onnistuttaisiin. Pahimmillaan huumepoliittinen keskustelu taantuu eräänlaiseksi huumepopulismiksi.
– Keinot muuttuvat helposti päämääriksi. Jos meillä on vaikka kontrollia ja todetaan, että tilanne on paha ja pahentuu, niin sitten vain lisätään sitä kontrollia ja toivotaan, että se auttaa, vaikkei se ennenkään ole auttanut, Tammi toteaa.
Tavoitteita ja keinoja niihin pääsemiseksi
Tammen mukaan, että eri maiden erot huumepolitiikassa ovat käytännössä eroja lainvalvonnan, hoidon, ennaltaehkäisyn ja haittojen vähentämisen painoarvossa suhteessa toisiinsa. Hän kysyykin, pitäisikö Suomessa tehdä useiden maiden tapaan uutta priorisointia, jossa esimerkiksi nostettaisiin kansanterveys ja hyvinvointi huumepolitiikan päätavoitteiksi, jota eri keinoilla tavoiteltaisiin.
– Me tarvitaan lisää konkreettisia ja hierarkkisia tavoitteita. Täytyy olla mielipiteitä siitä, mikä on tärkeämpää kuin jokin toinen, koska meillä on rajallisesti resursseja, Tammi toteaa antaen esimerkiksi tavoitteista huumekuolemien ehkäisemisen.
Hän myös lisäisi paikallista liikkumavaraa huumausainepolitiikassa, jotta paikallisiin ongelmiin voitaisiin reagoida kansallisen linjauksen estämättä.
– On tarvetta huumepolitiikan uudelleen miettimiselle, nimenomaan terveys- ja sosiaalipolitiikan näkökulmasta, Tammi sanoo.
“War on Drugs” vai “War on Harm”?
Käytännössä kaikki maailman maat toteuttavat jollakin tavalla huumausaineiden kieltolakia, mutta käytännössä politiikkaa on Tammen mukaan toteutettu hyvin eri tavoin. Kun eräissä maissa esimerkiksi kannabiksen kauppa on laillistamisen myötä otettu valvonnan piiriin, toisissa on käynnissä julma huumesota. 35 maailman maassa on mahdollista antaa kuolemantuomio huumausainerikoksista ja vuosittain satoja ihmisiä teloitetaan rangaistuksena huumausaineisiin liittyvistä rikoksista.
Länsimaat ovat Tammen mukaan jaettavissa karkeasti kahteen ryhmään sillä perusteella, onko niiden huumausainepolitiikan mallina “War on Drugs” vai “War on Harm”. Ensiksi mainitussa huumepolitiikka perustuu kovaan rangaistuskeskeisyyteen ja sotaretoriikkaa käyttävään “huumeiden vastaiseen sotaan”, toinen taas haittoja vähentävään sosiaali- ja terveyspolitiikkaa hyödyntävään malliin, jonka ponnistelut keskittyvät huumeiden haittojen vähentämiseen. Tammi kuitenkin korostaa, että huumausainepolitiikassa on monia vaihtoehtoja ja aste-eroja siinä, millaista politiikkaa toteutetaan.
Suomi edustaa eräänlaista välimuotoa, sillä Suomessa siirryttiin vuosituhannen vaihteessa menneiden vuosikymmenten vahvasti lainvalvontaa painottavasta huumepolitiikasta kohti politiikkaa, jossa huumeisiin suhtaudutaan tietyllä tavalla ammattimaisemmin sosiaali- ja terveyspuolen kysymyksenä. Tässä prosessissa syntynyt niin sanottu kahden raiteen politiikka otti keinovalikoimaansa haittojen vähentämisen, vaikka lainvalvonnan rooli huumekysymyksessä pysyi keskeisenä.
Maailmalla kehitys ei kuitenkaan ole pysähtynyt. Monissa maissa ollaan siirtymässä pois rikosoikeuden käytöstä huumausaineiden käyttöön liittyvissä asioissa.