Päihdetutkijan ja Humaania päihdepolitiikkaa ry:n hallituksen jäsenen Aleksi Huplin kirja Älyä lääkkeistä ja päihteistä? Tajusteiden hyötykäyttö (2024, Siltala) on sukellus niin kutsutun neurotehostamisen ja päihdepolitiikan muutoksen maailmaan.
Kirjan ehkä yksi mielipiteitä jakavimmista päätöksistä on valinta viitata psykoaktiivisiin aineisiin tajuste-termillä. Valinnan perustelut ovat kuitenkin ymmärrettävät: Esimerkiksi englannissa käytettävä sana drug käsittää laajan kirjon erilaisia yhdisteitä laillisista lääkeaineista laittomiin huumausaineisiin. Suomenkieliset käsitteet kuten lääke, päihde tai huume tekevät tarkkarajaisempia erotteluja esimerkiksi juridisten luokkien perusteella. Näiden luokittelujen ohittamiseksi tarvitaan toisenlaista kieltä.
Tajuste on myös helpompi käyttää osana tekstejä ja arkipuhetta kuin kapulakieliseltä kalskahtava psykoaktiivinen aine. Suhteellisen tuoreena tai ainakin suppeasti levinneenä sillä ei myöskään ole samanlaista kulttuurista painolastia kuin monella muulla termillä.
Nämä perustelut avaavat myös hyvin sitä, miksi juuri termi tajuste sopii Huplin kirjassa käytettäväksi: Läpi kirjan kulkee ajatus siitä, että yhdellä ja samalla aineella voi olla käyttöä niin päihteenä, lääkkeenä kuin erilaisen toiminnan tehostajana. Hupli korostaa ennen kaikkea, että ihmiset käyttävät tajusteita, koska kokevat saavansa niistä jonkinlaista hyötyä. Aiemmin erityisesti keskustelua huumausaineista on määrittänyt (sinänsä ymmärrettävästi) käytöstä aiheutuvat haitat.
Vanhan sanonnan mukaan lääkkeen ja myrkyn ero on vain annostuksessa. Tämä soveltuu myös nykyiseen päihteiden rajapintoja koskevaan keskusteluun. Hupli listaa kirjassaan silti joukon muitakin tekijöitä, jotka vaikuttavat erilaisten aineiden vaikutuksiin. Näitä ovat aineen ominaisuuksien ja määrien lisäksi käyttöympäristö ja muut henkilöön ja tämän olosuhteisiin liittyvät tekijät.
Ei opas kokeilijalle
Käytännön oppaaksi tajusteiden hyötykäyttöön teoksesta ei ole, eikä sitä varmasti sellaiseksi erityisesti nykyisen lainsäädännön piirissä ole tarkoitettukaan. Erilaisten yhdisteiden käytöstä oman toimintakykynsä tehostamisessa kiinnostunut voi kuitenkin pettyä siihen, miten rajallisesti juuri tähän teemaan kytkeytyvää tietoa kirjassa on.
Syy on toki ymmärrettävä: Tutkittua tietoa tästä käyttöyhteydestä on rajallisesti, ja paikoin jouduttaisiin perustamaan väitteet anekdotaalisiin kokemuksiin tai spekulaatioon. Silti teoksessa käydään tarkasti läpi sitä tieteellistä tietoa, jota tarjolla on.
Teoksessa käydään läpi muun muassa tarkkaavaisuushäiriön hoidossa käytetyn metyylifenidaatin käyttöä oppimistulosteiden parantamisessa, psykedeelien tutkimusta lääkkeinä ja niiden mikroannostelua sekä kannabiksen mahdollisuuksia tehostajana.
Päihdepolitiikka seuraa jatkuvasti mukana
Teoksen läpi kulkee päihdepoliittinen kysymyksenasettelu. Aihepiiriä käsitellessä olisikin ollut vaikeaa ja jopa haitallista ohittaa tätä näkökulmaa. Teos muun muassa kertoo, miten monet aktiivisen tutkimuksenkin kohteena olleista “ihmelääkkeistä” muuttuivat paheksutuiksi ja laittomiksi huumausaineiksi.
Teema nousee jo esipuheessa, jossa pitkän linjan uran myös päihdeilmiöiden tutkijana tehnyt dosentti Mikko Salasuo kuvailee “psykoaktiivisten aineiden sääntelyjärjestelmän natisevan liitoksistaan” ja erilaisia päihdepoliittisia uudistuksia tehtävän eri puolilla maailmaa. Hupli jatkaa aihepiirin käsittelyä.
Muutoksille onkin ollut tilausta. Hupli kuvailee muun muassa sitä, miten psykedeelien asema laittomina päihteinä on kohtuuttomasti vaikeuttanut niiden tutkimista esimerkiksi mahdollisena hoitokeinona mielenterveyden ongelmissa.
Lue myös: Huumepolitiikan vaihtoehdot: Konkretiaa keskusteluun
Parempaa kieltä päihteistä puhumiseksi
Tajuste-termin lisäksi teoksessa käytetään käsitteitä muutenkin huomionarvoisesti. Esimerkiksi huumeiden vastaiseen sotaan viitataan sen sivuilla oikeammin kutsuen sitä sodaksi huumeita käyttäviä ihmisiä vastaan. Vastaava huomio on Huplin väitöskirjassaan käsittelemät päihteiden politogeeniset vaikutukset. Niillä viitataan siihen, miten päihteiden vaikutukset voivat farmakologian sijaan seurata sitä koskevasta politiikasta ja lainsäädännöstä.
“Sosiaalinen stigma, sakko- ja vankilatuomio tai erilaisten palveluiden tai hoitojen epääminen joidenkin aineiden käyttäjäksi leimautumisen takia ovat esimerkkejä politogeenisistä päihdevaikutuksista”, Hupli havainnollistaa.
Teoksessa puidaan myös tajusteilla tehtävän aivotehostamisen ja päihteiden eettisiä kysymyksiä kiitettävän monipuolisesti ja joskus kärkkäästikin:
“Jos meillä ei ole oikeutta vaikuttaa edes omaan ajattelutoimintaamme, farmakologisin tai muin keinoin, minkälaisia muita oikeuksia voimme olettaa saavamme nyt ja tulevaisuudessa”, hän kirjoittaa viitatessaan aihepiiristä käytyyn keskusteluun.
Lue lisää: Päihdepäivät-seminaari 2022: Päihdepolitiikan toivotut ja ei-toivotut vaikutukset
Lähteitä jokaisen tarpeiksi
Teos pohjaa Huplin väitöskirjaan, minkä peruja lievät myös kattavat viittaukset ja laaja lähteytys. Näistä onkin syytä antaa kiitosta, koska ne tarjoavat mahdollisuuden syventyä tarkemmin kirjassa joskus nopeastikin sivuttuihin teemoihin. Edessä on runsaudenpula: Viitteitä ja lähteitä on teoksessa toistakymmentä sivua.
Huplin perehtyminen teoksen aihepiiriin ilmenee ihailtavana anekdoottien ja sivuhuomioiden määränä. Käy ilmeiseksi, että Huplilla on aihepiirin lukeneisuutta ja on tavannut kunnioitettavan määrän alan merkittäviä vaikuttajia.
Teoksen heikkoutena on ehkä tietty hajanaisuus. Se koostuu useista samaan aihepiiriin liittyvistä osista, mutta ne voivat jäädä toisistaan erillisiksi. Paikoin kytkös teoksen otsikkoon, tajusteiden hyötykäyttöön, voi jäädä ohueksikin. Toisaalta sen ansiosta kirja on monipuolinen, ja siitä voi moni löytää itseään kiinnostavia näkökulmia, joihin syventyä esimerkiksi lähdeluettelon kautta.
Kirjan ansiona voisikin olla modernimman päihdepoliittisen ajattelun popularisointia suomen kielelle. Se voi toimia siltana, jonka avulla lukija voi syvemmin perehtyä kysymykseen tajusteiden moninaisista käyttökohteista, niihin kohdistuvasta tieteellisestä mielenkiinnosta ja laillisen statuksen muutospaineista.
Lopuksi: Vuodesta 2016 Humaania päihdepolitiikkaa ry:n hallituksessa toiminut Hupli on yhdistyksen pitkäaikainen aktiivi. Vuosien yhteisen tekemisen myötä hän on myös tullut monille läheiseksi ystäväksi. Kirja-arvostelua voi olla olla syytä tarkastella siten, että nämä seikat voivat vaikuttaa arvostelijan tekemiin tulkintoihin ja arvioihin.
Kuva: Siltala, PickPik ja Wikimedia Commons.