Julkaistu 31.3.
Useat tutkimukset osoittavat vahvaa yhteyttä lapsuudessa koettujen traumaattisten kokemusten ja päihderiippuvuuden välillä.[1] Tämän vuoksi traumainformoitu lähestymistapa nousee keskiöön, kun pohditaan päihderiippuvuuksien kokonaisvaltaista kohtaamista ennaltaehkäisevästi, haittoja vähentävästi ja kuntouttavasti. Tämä on myös päihdepoliittinen kysymys. Traumatisoituessa perusturvallisuuden tunne järkkyy: luottamus ihmisiin ja ympäröivään maailmaan rikkoontuu. Sen vuoksi toipumisessa ja sen mahdollistamisen keskiössä on turvan ja luottamuksen vahvistaminen. Se ei ole ainoastaan päihdehoidollinen kysymys, vaan myös yhteiskunnallinen kysymys. On katsottava niitä rakenteita, jossa ongelmakäyttäjät elävät ja yrittävät toipua. Tuomitsemiseen perustuva päihdepolitiikka luo etäisyyden ongelmakäyttäjän ja yhteiskunnan välille rikkoen niiden välistä luottamusta. Tämä pakottaa ongelmakäyttäjät maailmaan, joka vahvistaa sitä, että maailma on turvaton paikka nostaen kynnyksen hakea ja saada apua korkeaksi tuomitsemisen pelossa. Se on rakenteellista väkivaltaa.
Traumainformoitu liike pyrkii oikeudenmukaisempaan toipumisen kulttuuriin. Sellaiseen, jossa ymmärretään traumatisoitumisen laaja-alaisia vaikutuksia ihmiseen, yhteisöön ja yhteiskuntaan. Ymmärryksen kautta pyritään ennaltaehkäisemään traumatisoitumista ja edistämään toipumista yksilöllisellä, yhteisöllisellä, sekä yhteiskunnallisella tasolla.[2]
Miten traumatisoituminen vaikuttaa päihderiippuvuuteen?
Kaikkein kansantajuisimmin traumatisoitumista on avannut päihdelääkäri Gabor Mate. Hän viittaa trauma sanan kreikankieliseen etymologiaan. Kreikaksi trauma tarkoittaa haavaa. Traumatisoituminen on yksinkertaisimmillaan emotionaalista haavoittumista. Tämä haavoittuminen vaikuttaa ihmiseen monin eri tavoin. Niin kuin fyysisessäkin haavassa, siihen sattuu, kun se tulee kosketetuksi ja tämän kivun lievittämiseksi kehittyy erilaisia suojamekanismeja ”arpikudoksia” suojelemaan kivuliailta kokemuksilta. [3] Isolla osalla päihteistä on suoria tai epäsuoria kipua lievittäviä vaikutuksia, niin fyysisen, kuin emotionaalisen kivun. Traumainformoidusta näkökulmasta onkin mahdollista tarkastella päihderiippuvuutta pakonomaisena yrityksenä helpottaa traumakokemuksista aiheutunutta sisäistä kipua ja turvattomuutta [4]. Yhteiskunnallisesti se ohjaa tuomitsemisen sijaan kysymään empaattisesti miksi? Miksi yhteiskunnassamme on niin paljon kipua, että joillekin paljas elämä pelottaa enemmän kuin riski kuolla yliannostukseen ja miksi yhteiskunta rankaisee juuri heitä? [5]. Tarkastellessa päihdeproblematiikan emotionaalisen kivun juuria nousee esiin myös päihdepolitiikan kietoutuneisuus mielenterveyspolitiikkaan.
Lääketieteellisesti traumoista voidaan puhua 1- tyypin 2- tyypin, sekä kehityksellisistä traumoista. Ensimmäisen tyypin traumasta puhuessa viitataan yksittäiseen järkyttävään tapahtumaan, kuten rikoksen uhriksi joutuminen tai luonnonkatastrofin kokeminen. 2 tyypin traumasta puhutaan silloin, kun traumaattinen kokemus on ollut pitkäkestoinen. Esimerkiksi väkivaltainen parisuhde tai koulukiusaaminen ovat esimerkkejä tästä. Kehityksellisistä traumoista puhuessa puhutaan lapsuuden aikaisista kaltoinkohtelemisista ja vaille jäämisistä, kuten väkivallan kokeminen (tai sen todistaminen) tai hoivan laiminlyöminen. [6]
Erityisesti kehityksellisten traumojen yhteydestä riippuvuuden kehittymiseen on näyttöä. Tämä voi ohjata riippuvuuden ja jokaista ihmistä yhdistävään ihmisyyden ytimeen. Me synnymme riippuvaisina muihin ihmisiin ja kuolemme riippuvaisina muihin ihmisiin. Silloin, kun tämä yhteys ja luottamus siihen yhteyteen on tavalla tai toisella rikkoutunut tai puuttunut lapsuudessa on luonnollista korvata se esimerkiksi päihteillä tai muulla korvaavalla toiminnalla. Kun päihderiippuvuutta tarkastelee luonnollisena reaktiona kipeisiin elämäntapahtumiin, nousee myös kysymys, minkä vuoksi yhteiskunta tuomitsee joitakin luonnollisia reaktioita ja palkitsee toisia. Miksi yhteiskunta antaa sakkoja huumeiden käyttäjälle, mutta palkitsee työnarkomaniasta?
Traumaattisista kokemuksista, silloin kun niiden kohtaamiseen ja käsittelemiseen ei ole tarpeeksi tukea ja voimavaroja kehittyy traumaoireita. Traumaoireita voidaan karkeasti jakaa neljään ryhmään. Traumaperäisissä stressihäiriöissä nämä ovat trauman jatkuva uudelleen kokeminen, välttely, kiihtyneisyys ja muutokset mielialassa ja ajattelussa. Uudelleen kokemisessa koetaan traumaattinen tapahtuma jatkuvasti uudelleen esimerkiksi mielikuvina tai muistoina, jotka aiheuttavat voimakkaan stressireaktion kehossa aktivoiden voimakasta ahdistusta. Tämän oireilun vuoksi esiintyy traumaattisesta tapahtumasta muistuttavien asioiden välttelyä. Kiihtyneisyydellä viitataan siihen, että hermosto on jatkuvasti varuillaan, jonka vuoksi voi esiintyä keskittymisvaikeuksia, ärtyneisyyttä säikähtelyä ja univaikeuksia. Muutokset mielialassa ja ajattelussa voivat ilmetä jatkuvana syyllisyytenä, apaattisuutena, tunnottomuutena, negatiivisena käsityksenä itsestä, sekä pahimmillaan esiintyy muistinmenetysoireita ja itsestä vieraantumisen oireita. [7] Nämä ovat kaikki oireita, jotka vaikeuttavat arkea ja yhteiskunnassa selviytymistä näin altistaen syrjäytymiselle. Se ei suoraan selitä päihderiippuvuutta, mutta ne kaikki yhdessä vaikuttavat siihen, että päihteet voivat alkaa tuntumaan ratkaisulta ongelmien ja pahan olon kasautuneisuuteen.
Traumatisoitumisen vaikutus hermostoon: Päihderiippuvuus hermostonsäätelyn häiriönä.
Traumatisoitumisen prosessia voi tarkastella monien eri teorioiden näkökulmasta, mutta keskeistä niissä on kehomielen pyrkimys selviytyä traumaattisesta tapahtumasta. Nämä selviytymiskeinot kuitenkin vaikeuttavat arkea silloin, kun kehomieli ei palaudu kunnolla traumaattisista kokemuksista. Mm. trauman vaikutusta hermostoon selittävä polyvagaalinen teoria näkee hermoston ensisijaisena pyrkimyksenä turvan palauttamisen. Traumatisoituessa hermoston palautuminen turvaan vaikeutuu. Hermosto jää tällöin ikään kuin jumiin stressitilojen väliin. Tätä kuvaa parhaiten vertauskuva vioittuneesta turvahälyttimestä. Kehon turvahälytin joko hälyttää kaiken aikaa silloinkin, kun sen ei kuuluisi tai se ei hälytä, kun sen pitäisi hälyttää. Stressitiloja on kaksi. Ensimmäinen on taistele-pakene tila. Tässä tilassa havaitsee vaaran asteen sellaiseksi, että kehon toiminnot pyrkivät joko taistelemaan vaaraa vastaan tai pakenemaan sitä. Tämä vaara voi olla hyvin konkreettinen, kuten karhun kohtaaminen metsässä tai paljon abstraktimpi kuten taloudellinen epävarmuus tai hylätyksi tulemisen pelko parisuhteessa. Seuraava stressitila on se, jossa hermosto tulkitsee vaaran sellaiseksi, että on jo liian myöhäistä taistella tai paeta. Tällöin se ikään kuin jäätyy ja keskittyy selviytymään mahdollisimman vähäisellä kulutuksella. Tässä tilassa esiintyy emotionaalista puutumista ja masentuneisuutta. [9]
Polyvagaalisen teorian näkökulmasta on mahdollista tarkastella päihderiippuvuutta nimenomaan hermoston säätelyn häiriönä. Päihteet ovat voimakas keino vaikuttaa omaan hermostoon: siihen miltä tuntuu. Niillä voidaan lamauttaa niitä vaaran ja uhan tunteita, jotka painavat traumatisoituneiden hermoston kokemusta. Selviytymiskeinona se ei kuitenkaan johda kestäviin lopputuloksiin. Hermostollisesta näkökulmasta keskeistä toipumisessa on turvan palauttaminen. Polyvagaalisen teorian näkökulmasta turva on ennen kaikkea kehollinen kokemus ja sosiaalinen tila. Yhteys keholliseen turvaan mahdollistaa yhteyden omaan itseen, omaan kehoon ja sen tarpeisiin. Turva on mahdollisuutta vastata niihin tarpeisiin ja niiden kautta ylläpitää kehon tasapainoa. Tämä yhteys itseen myös yhdistää kokemuksena muihin ihmisiin ”lajitovereina” ja on siten sosiaalisten yhteyksien perusta. Kun on yhteydessä keholliseen turvaan, havaitsee paremmin ystävällisiä kasvoja ympärillä, silloin on mahdollista nähdä toivoa, mahdollisuuksia, vaihtoehtoja ympärillään. [8]
Turvan tukeminen traumainformoidun ja inhimillisen päihdepolitiikan ytimessä
Stressitiloja on tärkeä ymmärtää pohtiessa päihdepolitiikkaa ja siitä käytävää julkista keskustelua. Siihen liittyy yhteiskunnallinen turvallisuus. Silloin, kun ihminen on stressitilassa ja kokee turvattomuutta, se on luontaisesti virittäytynyt taistelemaan, pakenemaan ja havaitsemaan uhkaa ja vaaraa ympärillä olevissa ihmisissä. Tämä sisäinen turvattomuus voi johtaa epäsosiaaliseen käytökseen, jota osa päihteistä pahentaa [8].Tämä heijastuu päihdemaailman turvattomuutena ja väkivaltaisuutena. Se on monelle selviytymistaistelu. Turvattomuus ja väkivaltaisuus on monisyinen ilmiö. Turvallisuuskeskustelussa on kuitenkin pohdittava, mikä merkitys sillä on, että taistelua käydään myös siksi, että ongelmakäyttäjän sairaus on kriminalisoitu ja on sairastettava maailmassa, jossa lakiin ei voi samalla tavalla turvautua tuomioiden pelossa.
Kun turvallisuutta tarkastelee nimenomaan tilana, joka mahdollistaa yhteyden luomisen muihin ihmisiin, tulee näkyviin tuomitsemiseen perustuvan päihdepolitiikan syrjivä luonne. Tuomitsemisen sijaan yhteiskunnan on kysyttävä, miten palauttaa yhteys heihin, jotka kokevat olevansa irrallisia tästä yhteiskunnasta. On ymmärrettävä ihmisen hermoston tapa toimia silloin, kun ihmisen elämä on ollut taistelua turvattomassa maailmassa. On kysyttävä, mitkä ovat yhteiskunnallisten rakenteiden ja stigmojen rooli siinä turvattomuuden kokemuksessa ja kuinka yhteiskuntaa voidaan rakentaa niin, että se tukisi turvaa myös heille, jotka käyttävät syystä tai toisesta huumeita.
Kriminalisointi etäännyttää ja leimaa päihdemaailman salaiseksi ja vaaralliseksi rikollismaailmaksi. Vahvojen stigmojen ja tuomioiden pelossa päihdemaailman todellisuudesta ei ehkä julkisesti uskalleta puhua. Avoin kohtaaminen voi muuttaa käsitystä maailmasta ja ihmisyydestä. Silloin, kun turva lisääntyy ihmisen elämässä, pehmenee myös ne kovat kuoret, joilla suojaa omaa sydäntä. Silloin tulee esiin se ihmisyyden puoli, joka tahtoo olla osana yhteisöä ja tahtoo hyvää. Traumainformatiivisuus puhuu selviytymisestä ja mahdollisuudesta toipua. Se mahdollisuus toipumiseen, sellaisena kuin Gabor Mate sen ilmaisee ”lähentymisenä tai paluuna oman eheyden ulottuvuuden kanssa” säilyy läpi elämän. Sen mahdollisuuden tukeminen itsessämme ja muissa on inhimillisen politiikan ytimessä.
Viitteet:
Artikkeli perustuu teoreettiseen taustatyöhön teoksessa:
Abbing, A. 2025. Traumainformoitu ohjaus naiserityisessä päihdetyössä: polyvagaalinen tulokulma. arvioitu julkaisuajankohta: toukokuu 2025
[1] mm.
Bryant, D. Coman, E. Damian, A. 2020. Association of adverse childhood experiences (ACEs) and substance use disorders (SUDs) in a multi-site safety net healthcare setting. Viitattu 23.12.2024 https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2352853220301085?via%3Dihub#t0010
Carliner, H., Keyes, K. M., McLaughlin, K. A., Meyers, J. L., Dunn, E. C., & Martins, S. S. (2016). Childhood trauma and illicit drug use in adolescence: A population-based national comorbidity survey replication – adolescent supplement study. Journal of the American Academy of Child & Adolescent Psychiatry, 55(8), 701-708.
Enoch, M. 2010. The role of early life stress as a predictor for alcohol and drug dependence. Viitattu 23. 12.2024 https://link.springer.com/article/10.1007/s00213-010-1916-6
Felitti, V. 2004. The Origins of Addiction: Evidence of the Adverse Childhood Experiences studies. Viitattu 23.12.2024.
[2] Sarvela, K. 2023. Traumainformoitu lähestymistapa: siirtymä oikeudenmukaisempaan toipumisen kulttuuriin. Traumainformoitu Työote. Jyväskylä: PS-Kustannus. E-Kirja.
[3] Mate, G. 2023. s. 20. The Myth of Normal: Trauma, Illness and Healing in a Toxic Culture. London: Vermilion
[4] Felitti, V. 2004. The Origins of Addiction: Evidence of the Adverse Childhood Experiences studies. Viitattu 23.12.2024.
[5] Mate, G. 2012. The Power of Addiction and the Addiction to Power. TedX Rio +20.
[6] Laukkala, T. Tuisku, K. Garoff, F. Haravuori, H. & Jylhä, P. 2022. Monimuotoinen traumaperäinen stressihäiriö – muuttuvat käsitteet ja vaikutus hoitoon. (toim.). Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim. https://www.duodecimlehti.fi/duo16842
[7] Eerola, H. 2024 Traumaperäinen stressihäiriö. Lääkärikirja Duodecim. Viitattu 8.12.2024. https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00526#s3
[8] Winhall, J. Porges, S. 2022. Revolutionizing Addiction Treatment with the Felt Sense Polyvagal Model. International Body Psychotherapy Journal. Number 1 Volume 21. Amsterdam.
[9] Dana, D. 2020. Polyvagal Exercises for Safety and Connection. New York: WW Norton Company.