Julkaistu: 4.12.2017
Nyt uskalletaan puhua huumeista. Suomalaiset asiantuntijat kiteyttävät Humaania päihdepolitiikkaa ry:n videolla, mikä nykyisessä politiikassa on pielessä, ja miksi tarvitsemme huumeiden ja huumepolitiikan käsittelyyn uudenlaista, tutkimusnäyttöön perustuvaa otetta.
Videolla muutoksen tarvetta pohtivat A-klinikkasäätiön toimitusjohtaja Olavi Kaukonen, SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen, oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston apulaisosastopäällikkö Aarne Kinnunen sekä Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen. Asiantuntijat peräänkuuluttavat reagointia nykyisen huumepolitiikan yhä selkeämmiksi käyviin ongelmiin.
A-klinikkasäätiön Kaukonen pitää huumeiden käytöstä rankaisemista turhana ja vahingollisena. SDP:n Mäkisalo-Ropponen puolestaan muistuttaa käyttäjien rikollisena pitämisen johtavan siihen, että avun hakeminen ja tarjoaminen vaikeutuvat, ja toteaa, että rankaisemisen mielekkyydestä olisi syytä keskustella vakavasti eduskunnassa.
Suomen huumausainestrategia luotiin tasan kaksikymmentä vuotta sitten mutta kokonaisarviota politiikan vaikuttavuudesta ei ole missään vaiheessa tehty. Nyt olisi viimein aika arvioida Suomen huumausainepolitiikkaa kokonaisuutena ja arvioida sen tarkoituksenmukaisuutta.
Tämä video on laajemman keskustelun avaus. Auta meitä kehittämään suomalaista keskusteluilmapiiriä liittymällä Humaania päihdepolitiikkaa ry:n jäseneksi. Lähetä meille ideoita uusista videoaiheista.
Katso. Ajattele. Uskalla puhua huumeista!