Julkaistu 3.4.2015.
Humaania päihdepolitiikkaa tarkasti oikeusasiamieheltä, toimiko Oulun poliisi lainmukaisesti kulkiessaan poliisikoiran kanssa Bättre Folk-tapahtuman festivaalialueella. Poliisin toiminta tuli ilmi Humaania päihdepolitiikkaa ry:n mediaseurantaryhmässä.
Apulaisoikeusasiamiehen vastauksessa todetaan poliisin toimineen oikein. Oulun poliisilaitoksen oikeusyksikön rikostarkastaja Johanna Kivimäen mukaan poliisikoira tuotiin alueelle vasta poliisipartion alettua hajuhavaintojen perusteella epäillä erästä telttakuntaa kannabiksen poltosta. Näin ollen poliisi ei käyttänyt poliisikoiraa festivaaliyleisön yleiseen tarkastamiseen, vaan vasta rikosepäilyn syntymisen jälkeen. Poliisin toiminta oli lainmukaista.
Aiemmin apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on linjannut, ettei Oulun poliisilla ollut oikeutta käyttää poliisikoiraa julkisella paikalla yleisön yleiseen tutkimiseen ja huumausainerikosten paljastamiseen ilman aiempaa rikosepäilyä.
Humaania päihdepolitiikkaa ry:n kanta on, että huumeiden käytöstä rankaisemisesta tulee luopua.
HPP:n kantelu oikeusasiamiehelle Oulun poliisin toiminnasta Bättre Folk -tapahtumassa:
"Kanteluni koskee Oulun poliisin toimintaa Bättre Folk-festivaalilla 27.-29.6.2014. Asiakastyytyväisyys- ja kehitystutkimuksen perusteella on syytä olettaa että Oulun poliisi on käyttänyt festivaaleilla huumekoiraa yleisesti yleisön tutkimiseksi. Ymmärtääkseni poliisilla ei ole laissa määritelty oikeutta tällaiseen pakkokeinoon. Seuraavassa tarkempi taustoitus:
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja antoi 29.11.2013 päätöksen: eoak 1870/2013 Koiran avulla ei voi etsiä huumeita yleisellä paikalla. Päätös käsitteli Oulun poliisin huumekoiran käyttämistä kävelykaduilla. Poliisin toiminta ei ollut hyväksyttävää, koska pakkokeinolaissa ei ole määritelty poliisille oikeutta tällaiseen pakkokeinoon. http://www.eduskunta.fi/eoaratkaisut/eoak+1870/2013
Noin viikon päästä Turun Sanomat uutisoi että Poliisihallitus on päättänyt toistaiseksi lopettaa huumekoirien käytön julkisilla paikoilla. http://www.ts.fi/.../Poliisi+lopettaa+huumekoirien+kayton...
Elokuussa 2014 Turun Sanomat uutisoi että koira palaa poliisin työtoveriksi julkisille paikoille ja yleisötilaisuuksiin aikaisintaan ensi hallituskaudella. http://www.ts.fi/.../Huumekoirat+toihin+vasta+seuraavalla...
26.11.2014 päivätystä Haaga-Helian ammattikorkeakoulun opinnäytetyöstä löytyy kuitenkin viitteitä että Oulun poliisi on jatkanut koiran käyttöä ainakin yhdellä festivaalilla:
Bättre Folk-festivaali 2014: Asiakastyytyväisyys- ja kehitystutkimus https://www.theseus.fi/.../10024/82610/Koppelo_Milla.pdf...
"Muutama kommentti tuli virkavallan toiminnasta, esimerkiksi leirintäalueella kiertävät huumekoirat ja poliisien toiminta koettiin ahdistavaksi ja nuoria profiloivaksi." - sivu 38
Kehitysehdotukset:"vähemmän huumekoiria" - sivu 54
"Ei kuumotuskoiria eikä järkkäreitä jotka profiloivat nuoria hippejä huumeittenkäyttäjiksi." - sivu 55
Pyytäisinkin oikeusasiamiestä selvittämään onko Oulun poliisi jatkanut tätä toimintaansa moitteista ja Poliisihallituksen ohjeista huolimatta ja mikä on ollut koiran käytön oikeutus tuolloin kesäkuussa 2014."