Julkaistu 12.11.2020.
Toimittaja Nacho Carretero kertoo kirjassaan Kokaiinirannikko (2015, suomennos 2020 Into) siitä, miten Espanjan luoteisosassa sijaitsevasta Galiciasta tuli Eurooppaan suuntautuvan huumesalakuljetuksen keskus. Galician kautta maanosaan tuotiin niin hasista Marokosta kuin kokaiinia Latinalaisesta Amerikasta.
Alueen vaikeakulkuinen rannikko on tarjonnut salakuljettajille mahdollisuuksia jo vuosikymmenet, ja alalla onkin köyhällä alueella pitkät perinteet. Paikallisista kalastajasuvuista syntyneet salakuljettajaklaanit aloittivat toimensa tupakan salakuljetuksella. Alueelle rahaa sekä töitä – niin laillisia kuin laittomia – tuova toiminta sai yhteisön tuen taakseen, eikä sitä nähty tuomittavana. Tämä tuo välittömästi mieleen viinatrokarien maineen kansan keskuudessa alkoholin kieltolain aikoihin Suomessa.
Tupakasta hasikseen
Ajat muuttuessa ja kannabiksen käytön lisääntyessä klaanit löysivät salakuljetettavaksi uuden, tuottoisamman tuontiartikkelin: hasiksen. Marokosta sai helposti tuotua suurenkin määrän hasista, ja aineelle löytyi nopeasti markkinat erityisesti Espanjan suuremmista kaupungeista.
Myöskään hasis ei ollut aine, jonka salakuljetus veisi maineen yhteisön silmissä, ja salakuljettajat itsekin vaikuttivat pitävän toimintaansa puolustettavana. Eräskin salakuljettajapomo sanoi kirjan mukaan seuraavaa:
“Ehkä olen muutaman kerran välittänyt hasista, mutten olisi ikimaailmassa uskonut, että se on vielä tänä päivänäkin laiton päihde Espanjassa ja muualla maailmassa. Hasis eroaa muista aineista siinä, että se on mieto huume, eikä minun tietääkseni kukaan ole kuollut siihen.”
Kirjan mukaan klaani pestasi erästä oikeudenkäyntiä varten huumeiden historiaa käsitelleen esseisti Antonio Escohotadon kirjoittamaan selonteon hasiksen historiasta, vaikutuksista ja nykyisestä käytöstä osaksi puolustustaan. Miten tämä näkyi oikeusistuimessa, sitä ei kirjassa kerrota.
Kolumbian kovaotteiset kokaiinikartellit saapuvat
Ei kuitenkaan mennyt aikaakaan, kun kokaiinia Eurooppaan toimittavat tahot tajusivat, että Espanjan rannikolle on muodostunut tehokas ja ammattimainen salakuljetuskoneisto, jota voi hyödyntää myös kokaiinin maahantuonnissa. Tarjotut toimeksiannot otettiin klaanien keskuudessa vastaan, sillä keikoista tarjottiin muhkeita palkkioita.
Salakuljettajaklaanit toimivat käytännössä kuljetusyrittäjinä tai kuriireina. Huumekartellit palkkasivat klaanin hakemaan aineet kansainvälisillä vesillä olevalta laivalta, jolla ne oli tuotu Latinalaisesta Amerikasta. Rannikon piilot kuin omat taskunsa tuntevat salakuljettajat toivat erät maihin pikaveneillään ja toimittivat ne edelleen vastaanottajalle. Palkkio maksettiin joskus osana salakuljetetusta huume-erästä, jolloin klaanit sekaantuivat vielä aiempaa syvemmälle huumekauppaan.
Yhteistyö kolumbialaisten kartellien kanssa lisäsi huomattavasti salakuljetuksen tuottoja, mutta toi mukaan myös Amerikkojen järjestäytyneen rikollisuuden väkivaltaa kaihtamattomat toimintatavat. Huumelähetyksiä hoitaessa kartellit ottivat klaanien jäseniä pantiksi siltä varalta, että huumeet katoavat epäilyttävissä olosuhteissa. Pantiksi otettu klaanilainen maksoi petoksesta hengellään. Kolumbialaiset palkkatappajat tulivat myös suorittamaan verisiä tehtäviään Espanjan kamaralle, ja kolumbialaisella aksentilla puhuvia alettiin nopeasti vältellä Galician kaupunkien kaduilla.
Klaanien synnyssä useita yhtymäkohtia Latinalaisen Amerikan huumekartelleihin
Galician huumebisneksen tarina muistuttaa kuvauksia Etelä-Amerikan huumeparonien noususta. Rikollinen toiminta valtaa alaa köyhillä alueilla, joiden tulevaisuuden näkymät ovat kapeat ja hallinnon vaikutus heikko. Salakuljetus tuo töitä paitsi itse salakuljetukseen osallistuville, myös välillisesti – esimerkiksi mekaanikoille ja bensa-asemille. Salakuljettajien vaurastuessa heidän on myös löydettävä rahoilleen käyttöä, jolloin esimerkiksi ravintoloiden ja autokauppojen kaltainen liike-elämä kukoistaa.
Rikolliset myös pitävät yllä hyvää mainettaan samoilla keinoilla kuin Latinalaisen Amerikan kollegansa. Varakkaat salakuljettajat paitsi tekevät hyväntekeväisyyttä ja sponsoroivat paikallisia urheilujoukkueita, myös hoitavat tarvittaessa laillisen yhteiskunnan laiminlyömiä tehtäviä. Vaikka käytännössä kaikki tietävät, että virallisesti ravintolabisnestä tai simpukkaviljelmiä pyörittävä klaanin pää tekeekin rahaa salakuljetuksella, ei ole kenenkään intresseissä puhua häntä vastaan. Yhteisölleen hyvää tehnyttä salakuljettajaa arvostetaan ja häntä ollaan valmiita myös suojelemaan.
Käytännössä lopulta koko alue on kytkeytynyt salakuljetukseen, kun suuri osa alueen yrityksistä on salakuljettajien omaisuutta ja osa monimutkaisia rahanpesujärjestelyjä. Paikallisten on vaikeaa elää osallistumatta tavalla tai toisella järjestelmän toimintaan.
Salakuljettajien toimintaan puuttuminen ei juuri kiinnostanut paikallisia päättäjiä, joista osa oli itsekin sotkeutunut esimerkiksi salakuljettajien maksamaan vaalirahoitukseen tai jopa konkreettisemmin osallistunut rikoksiin. Valtakunnan tasolla syrjässä maan vallan ytimestä tapahtuvat rötökset olivat kaukaisia ja siksi esimerkiksi rahanpesua koskevia lakeja ei oltu viilattu salakuljettajien toimintaa hankaloittaviksi.
Äidit aloittivat salakuljettajien vastaisen rintaman
Lopulta kuitenkin juuri paikallisten suhtautuminen salakuljettajiin ajoi klaanit ahtaalle. Huumeiden maahantuonti alueella johti niiden saatavuuden lisääntymiseen, ja ajan myötä myös paheneviin huumeongelmiin paikallisen nuorison parissa. Tämä herätti paikallisten äitien huolen, jotka aikaisemmin olivat pitäneet huumeita lähinnä jengien ja rikollisten ongelmana, joka ei koskettanut heitä tai heidän läheisiään.
Kirjassa kerrotaan, kuinka omaan elämänpiiriin tullut huumeriippuvuus muutti perheiden asenteita:
“Silloin tulimme toisiin ajatuksiin. Ne nuoret eivät olleet rikollisia, vaan sairaita. Ymmärsimme sen ja aloimme ottaa selvää asioista, luimme aiheesta… Mutta oli vaikeaa saada muut ymmärtämään se. Jopa psykiatrit ja psykologit karsastivat narkomaaneja. Aloitimme tyhjästä”, eräs äideistä kertoo.
Nämä äidit aloittivat järjestelmällisen toiminnan julkisen salaisuuden tuomiseksi päättäjien pöydälle. He lukivat tiedotustilaisuuksissa listoja hämärätoimiin kytkeytyneiden henkilöiden nimistä ja yrityksistä, jotka niihin liittyivät. He myös osoittivat mieltä näiden kartanoiden edustoilla ja pyrkivät tuomaan huolensa muutenkin yleiseen tietoon.
Tämä toimi, ja lopulta valtiovalta päätti puuttua salakuljettajien toimiin. Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti erilaisista klaaneihin kohdistuneista operaatiosta, joille yhteistä tuntuu olevan se, että niihin ei koskaan liittynyt paikallisia viranomaisia: Klaanien verkostot ulottuivat niin syvälle, että tieto lähestyvästä operaatiosta olisi tullut heti heidän tietoonsa. Näistä varotoimista huolimatta tietoa vuoti silti klaanipomoille. Jälleen kerran huumekaupassa pyörivät valtavat rahasummat näkyivät korruptiona, kun paikalliset lainvalvojatkin osallistuivat salakuljetukseen töidensä ohella.
Operaatioissa otettiin kiinni paljon ihmisiä, klaanipomoja päätyi telkien taa ja joidenkin ryhmien toiminta loppui. Jälleen kerran tapahtumat kuitenkin olivat kuin Latinalaisesta Amerikasta: Isojen toimijoiden heikentyminen johti useiden pienempien organisaatioiden syntyyn, ja Amerikoista otetun mallin mukaisesti ne alkoivat taistella keskenään vallasta.
Myöskään salakuljetus ei kadonnut minnekään, sillä huumeiden kysyntä säilyi.
“Niin kauan kuin toisella puolella oli joku, kartellit lähettivät tavaraa. Ja toisella puolella oli aina joku”, kirja pohtii.
Klaanit ja salakuljettajat vilistävät silmissä
Kirja kokoaa vuosikymmenien tapahtumat alueella yksiin kansiin ja piirtää tarkan kaavakuvan salakuljettajien käyttämistä keinoista ja koko verkoston toimintamekaniikasta – pikaveneiden käytöstä kansainvälisiin rahanpesujärjestelmiin. Se kuvailee myös klaanien välistä yhteistyötä, työnjakoa ja vihanpitoa. Tässä mielessä se muistuttaa Roberto Savianon teoksia Italian mafiasta.
Välillä yksityiskohtainen kuvailu tuo teokseen tiettyä raskautta. Kirjassa vilistää nimiä, lempinimiä ja galicialaisia salakuljettajaklaaneja toisensa perään, jolloin on helppo unohtaa kuka on kuka. Onneksi kirja yleensä kuitenkin muistuttaa, kenestä kulloinkin on kysymys, ja kustakin useammin kirjan sivuilla mainitusta henkilöstä on yleensä kerrottu helposti muistettavia anekdootteja.
Galician salakuljetuskulttuurista ja sen vaikutuksista kertovaa kirjaa on helpointa suositella niille, joita Galician alue kiinnostaa valmiiksi. Toisaalta se piirtää kiinnostavan kuvan tappiinsa asti viritetyillä veneillä omaisuuksia tekevistä salakuljettajista, joiden kohtaloksi käy heidän oma ahneutensa. Salakuljetus ei alueella ole loppunut, mutta nykyään aineita salakuljetetaan Eurooppaan monilla muillakin menetelmillä. Huumeiden kysyntä ei ole ainakaan vähentynyt.
Kuva: Into ja AnaisGoepner.
