Julkaistu 24.5.2023. Päivitetty 25.5.
Uusimmassa Valtioneuvoston periaatepäätöksessä huumausainepolitiikasta vuosille 2021–2023 sanotaan: “Suomen huumausainepolitiikan tavoitteena on huumausaineiden käytön ja levittämisen ehkäiseminen siten, että niiden käytöstä ja torjunnasta aiheutuvat terveydelliset, sosiaaliset ja yksilölliset haitat jäävät mahdollisimman pieniksi.”
Lisäksi kohdassa 6 mainitaan: “Erityistä huomiota kiinnitetään tutkimustiedon levittämiseen käytännön työn tueksi ja käytettävyyteen päätöksenteossa.”
Miksei mitään kuitenkaan tapahdu vaikka sekä huumeiden käyttö että huumekuolemat jatkavat kasvamistaan ja huumepolitiikkamme tavoitteet ovat selkeästi epäonnistuneet?
Poliittinen päättämättömyys
Kannabiksen käytön ja kotikasvatuksen tähtäävän kansalaisaloitteen käsittelyssä vuonna 2022 jätettiin lakivaliokunnassa vastalause, jossa lakialoitetta ei kannateta, mutta ehdotetaan: ”Eduskunta edellyttää, että oikeusministeriö asettaa laajapohjaisen työryhmän laatimaan kokonaisarvioinnin huumausainepolitiikan kehittämisestä ja tarkastelemaan myös huumausaineiden käytön rangaistavuuden poistamisen vaikutuksia laaja-alaisesti.”
Ehdotus selvityksen teosta sai eduskunnassa kuitenkin täystyrmäyksen – kannatusta se sai vain vasemmistolta ja vihreiltä. Vaikuttaakin siltä, että sanat ja teot ovat Suomen nykyisessä huumepolitiikassa täydellisessä ristiriidassa. Todistettavasti on nähtävissä toistuvaa haluttomuutta arvioida nykyisen huumepolitiikkamme toimivuutta.
Yksittäisten toimenpiteiden, kuten terveysneuvontatyön tai ehkäisyhankkeiden vaikuttavuudesta on tehty erillisiä arvioita, mutta laajaa kokonaisarviota huumepolitiikan tehokkuudesta tai vaikuttavuudesta ei Suomessa kuitenkaan tähän mennessä ole tehty, koska arviointityöhön ei ole saatu tai haluttu antaa tarvittavia resursseja.
THL:n huumekuolemien ehkäisyn asiantuntijaryhmä on rakentanut Suomen mallia huumekuolemien ehkäisyyn, mutta esimerkiksi sen toimenpidelistalta löytyviä käyttöhuoneita ei ole vieläkään pilotoitu vaikka nykyään jo selvä enemmistö kansasta kannattaa niitä, ja vaikka maailmalta löytyy paljon positiivisia kokemuksia ja tutkittua tietoa käyttöhuoneiden hyödyistä. Myöskään Helsingin kaupungin vuonna 2019 tekemä esitys huumeiden käyttöhuoneen kokeilun oikeuttavan erillislain säätämisestä ei johtanut toimiin edellisen hallituksen aikana. Tuoreimpana STM:n alkuvuodesta 2023 julkaisema selvitys otti kantaa siihen, minkälaisia lainsäädäntömuutoksia vaadittaisiin, jos käyttöhuoneita kokeiltaisiin. Virkamiesten mukaan erillislaki olisi paras ja selkein tapa säätää käyttöhuonekokeilusta. Lakiin pitäisi säätää käyttöhuoneita koskeva poikkeus huumeiden käytön ja hallussapidon kielloille sekä tarkempi käyttöhuonetoiminnan sisältö. Enää pitäisi vain päättää säätää itse laki.
Meillä on siis huumepolitiikan viralliset tavoitteet, mutta jostain syystä ei olla halukkaita tutkimaan sitä, saavutetaanko tavoitteet nykyisin käytössä olevilla keinoilla. Korkeimmalla päättävällä taholla ei myöskään olla halukkaita ottamaan käyttöön lukuisten eri asiantuntijatuntijatahojen tekemiä muutosehdotuksia tai säätämään tarvittavia lakeja, jotta tavoitteisiin päästäisiin paremmin. Tämä kuulostaa ideologiselta, ei tietoon pohjautuvalta päätöksenteolta – tai siis päättämättömyydeltä. Tällä vanhoihin ennakkoluuloihin ja väärinkäsityksiin pohjautuvalla asenteellisella toimimattomuudella ja silmien ummistamisella on kuitenkin hintansa ihmiskohtaloina ja -henkinä – puhumattakaan laajemmista yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Kahden raiteen politiikka törmäyskurssilla
Suomen kahden raiteen politiikka (rangaistukset ja hoito) onkin nähdäksemme ollut myöntymistä vain nimellisesti tutkitun tiedon tärkeyteen ilman, että siitä olisi tehty ensisijainen tapa hoitaa asioita. Ongelmien hoitaminen tulee kuitenkin aina halvemmaksi kuin hoitamatta jättäminen. Nykyinen huumepolitiikkamme vaikuttaisi käytännössä edustavan jälkimmäistä lähestymistapaa.
Huumeiden käytön laittomuus ja rangaistavuus tunnetusti aiheuttaa vaikeuksia pyrkimyksille ennaltaehkäistä ja hoitaa huuumeisiin liittyviä haittoja ja ongelmia. Tieteelliseen näyttöön perustuva haittojen vähentämiseen tähtäävät toimet ovat tahollaan onneksi ehkäisseet kieltopolitiikan pahimpia karikoita. Nyt nämä Suomen huumepolitiikan raiteet ovat kuitenkin yhä selvemmin erkanemassa eri suuntiin, sillä niiden perusarvot ovat törmäyskurssilla. THL on jo pidemmän aikaa suosittanut huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista osaltaan juuri siksi, että silloin huumeisiin liittyviin haittoihin voidaan aidosti puuttua sosiaali- ja terveyspolitiikan keinoin. Tällöin käyttöhuoneistakaan ei tarvitsisi välttämättä säätää erillislakia.
Jos vanhakantaisesta kieltopolitiikan raiteesta ei luovuta ja siirrytä tietoon pohjautuviin humaaneihin keinoihin, tulee se johtamaan meidät entisestään paheneviin huumeongelmiin. Käyttöhuoneita koskeva erillislaki olisikin vain laastari, joka koskee pientä, kaikista vaikeimmassa asemassa olevaa syrjäytynyttä vähemmistöä. Lisäksi se syrjisi valtavaa enemmistöä huumeita käyttävistä ihmisistä, joille käyttö olisi edelleenkin rangaistavaa.
Toistammeko kieltolain virheitä?
Keskustelua myös pidemmälle menevistä uudistuksista tulisi jatkaa. Huumepolitiikan uudistaminen ja erityisesti myynnin laillistamiseen liittyvät toimenpiteet olisivat paradoksaalisesti valvontaa ja sääntelyä lisääviä keinoja käsitellä huumeisiin liittyviä ongelmia, eivät kaiken sallimista, vääränlaisen signaalin lähettämistä tai ongelmien edessä luovuttamista. Tilanne tällä hetkellä on kuin villissä lännessä ja tulee vain pahenemaan kunnes otamme vastuun yhteisistä asioistamme.
Pitäisi tietysti myös tunnustaa millaisia lisähaittoja laittomuus itsessään tuo mukanaan. Lisäisikö esimerkiksi alkoholin laittomuus siitä koituvia haittoja vai vähentäisikö se niitä? Meillä on tästä tietoa omasta historiastamme jo sadan vuoden takaa, jolloin alkoholin kieltolain seurauksena käyttö kasvoi, siirryttiin vahvempiin ja vaarallisempiin aineisiin, joiden sisällöstä ei aina ollut tietoa. Sairaudet, yliannostukset sekä kuolemat lisääntyivät. Salakuljetus, väkivalta sekä korruptio rehottivat. Talous kärsi, kun valtiolle kuuluvia verotuloja ei saatu kerättyä ja lainvalvonnan kustannukset lisääntyivät. Oikeuslaitoksen toiminta kärsi alkoholiin liittyvien tuomioiden määrän lisääntyessä. Yleinen moraali, lainkuuliaisuus ja usko yhteiskunnan rakenteisiin rappeutuivat lain vuoksi, jota ei noudatettu ja jota oli mahdoton valvoa: lakia rikottiin yhä enemmän vaikka rangaistuksia kovennettiin. Kuulostaako tutulta?
Maailmalla on jo esimerkkejä siitä, millaisilla tavoilla huumausainepolitiikkaa voidaan uudistaa. Esimerkiksi kannabiksen osalta erilaisten mallien toimivuutta voidaan tarkastella muun muassa Yhdysvaltain eri osavaltioissa, Kanadassa tai Uruguayssa. Niistä kaikista olisi varmasti Suomessakin opittavaa.
Arvovalinta
Vaikka lähdettäisiinkin siitä, että politiikka perustuisi tutkittuun tietoon, sille voidaan silti ottaa täysin erilaisia lähtökohtia. Tavoitteeksi voidaan ottaa haittojen vähentäminen tai vaikka huumeista vapaa maailma. Se, että esimerkiksi alkoholi on tutkitusti haitallisin kaikista päihteistä, kun otetaan huomioon käytön vaikutukset sekä yksilölle että yhteiskunnalle, ei ota mitään kantaa siihen, etteikö sitä voisi myydä ja käyttää. Se valinta, mitä tiedolla päihteen haitallisuudesta tehdään ja mikä on politiikan tavoite, on aina asia erikseen. Terveys ja elämän ylläpitäminen eivät ole automaattisesti tutkittuun tietoon perustuvan politiikan arvoja, vaan ne arvovalinnat täytyy tehdä erikseen. Meidän onkin nyt aika tehdä aidosti ja rohkeasti tämä arvovalinta, joka on jo virallisen käyttöä sekä haittoja vähentämään pyrkivän huumepolitiikkamme tavoitteena. Mitä pikemmin sen teemme, sen parempi.